Kaikki artikkelit

Kaksikolla oli ollut säpinää Frendit-sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella.
Räppäri on kiusoitellut fanejaan vastaavanlaisilla viesteillä puoli vuotta sitten.
Laulaja onnitteli entistä poikaystäväänsä 40-vuotissyntymäpäivän johdosta.
Cravalhon fanit hullaantuivat uutisesta Twitterissä.
Laulaja sukelsi nopeasti piiloon näyttelijä Max Ehrichin videolta.
Kaksikko on lomaillut jälleen yhdessä. Tällä kertaa Costa Ricassa.
Yksi kuva herätti raskausepäilykset.
Erouutinen on puhuttanut tällä viikolla.
Naisella on räppärirakkaansa kanssa jo yksi tytär.
Tuoreen kohun seurauksena nainen myös lopetti räppäri Skeptan seuraamisen kuvapalvelu Instagramissa.
Puhelimessa tulee olemaan muun muassa kaksoiskamera.
Tuleva puhelin tulee näyttämään paljolti edeltäjältään.
Apple-paljastuksistaan tunnettu analyytikko on raportoinut ensi vuoden iPhone-julkistuksista.
Aiemmin Justin Bieberiin yhdistetty Kardashian, 37, tapailee tällä hetkellä mallikomistus Younes Bendjimaa, 23.
Tähti vietti viikonloppua yhdessä erospekulaatioiden keskelle joutuneen taustatanssijansa kanssa.
Kahdeksas tuotantokausi julkaistaan kuukauden kuluttua.