Etsi
26-vuotias kanadalaistähti on ollut valokeilassa nuoresta iästä lähtien.
Kurkela ja Holopainen asuvat yhdessä Kiteellä ja piirtävät vuosittain unelmakartan.
Asian ovat vahvistaneet muun muassa miehen ystävä sekä AC/DC:stä kirjan kirjoittanut Jesse Fink.
Madonna on Oliver-yhtyeen popahtavin kappale.
Kiertue starttaa Seinäjoelta 30. marraskuuta.
Nopsalan uutuusalbumi kantaa nimeä Sade. Sen tekeminen ei ollut artistille itsestäänselvyys.
Haloo Helsinki! teki yllätyspaluun julkaisemalla uutta musiikkia.
Pate Mustajärvi muisteli Popedan kovatahtisia levytysaikoja SuomiRockin Artistitunti -ohjelman haastattelussa.
Nykyään kaksikko pystyy kommunikoimaan keskenään.
Under Pressure löytyy Hot Space -albumilta.