Etsi
Crewishin sovituksista on vastannut lähinnä Nightwishin kitarateknikko.
Kappaleella kuullaan Uniklubi-yhtyeestä tuttua Jussi Seloa.
Suomen ensimmäinen kansainvälinen musiikin Tähtikatu avattiin Tampereella syksyllä 2019, jolloin kadulle upotettiin 11 ensimmäistä tähtilaattaa.
Lady Domina -kappaleen myötä yhtye palaa kahden vuoden mittaiselta tauolta.
Holopainen soitti Kotiteollisuuden kanssa ensimmäistä kertaa Helvetistä Itään -albumilla.
Loudwirella on hieman yli 1,6 miljoonaa YouTube-tilaajaa.
Haloo Helsinki! päättää taukonsa ja julkaisee uuden kappaleen huomenna, 9. lokakuuta.
Whisky A Go Go on päässyt ensimmäisenä konserttipaikkana Rock and Roll Hall of Fameen.
Chorale julkaisi elokuussa uutta musiikkia.
Haloo Helsinki on valmistelemassa näyttävää paluuta tauolta.