Etsi
Viime vuonna Forge kertoi, että tuleva albumi on synkempi kuin edeltäjänsä.
Ensimmäinen lähetys nähdään 30. lokakuuta.
Nightwish pääsee kiertämään uuden levynsä tiimoilta vasta ensi vuonna – jos korona hellittää.
Sambora esiintyi pitkästä aikaa Bon Jovin riveissä vuonna 2018.
Cyrys kertoi uudesta projektistaan Interview-lehden haastattelussa.
Kiertue alkaa Oulusta 21. marraskuuta.
Video on kuvattu Nivalassa 14. lokakuuta vuonna 2000.
Hakijoita oli tänä vuonna lähes 300. Heistä seitsemän selvitti tiensä finaaliin.
Martikainen muistetaan alun perin YUP-yhtyeen keulakuvana.
Juha Tapio kertoo äitinsä kuolemasta Pirkka-lehdessä.