Etsi
Kappale julkaistiin helmikuussa.
Martin Birch menehtyi 10. elokuuta.
Jansen on pohtinut soololevyn tekemistä.
Festivaaleilla olisi esiintynyt muun muassa Klamydia ja Popeda.
Laulaja-lauluntekijä J. Karjalainen esiintyy Hartwall Arenalla ensi vuoden vappupäivänä. Jo ostetut liput kelpaavat sellaisenaan uuteen päivämäärään.
Bach väitteli faninsa kanssa Twitter-palvelussa.
Näyttelyn avajaisviikko pidetään 3.-9. elokuuta.
Hetki nähtiin eräässä hyväntekeväisyystempauksessa.
D-A-D:n tuorein albumi A Prayer for the Loud ilmestyi vuonna 2019.
Drakella on nyt eniten kappaleita, jotka ovat yltäneet Billboard-listan kymmenen parhaan joukkoon.