Etsi
Asiasta puhui Twisted Sister -keulakuva.
Jokisen lisäksi ohjelmassa ovat mukana muun muassa Herra Ylppö ja Jannika B.
Stam1nan piti esiintyä syyskuussa Helsingin jäähallissa.
Sebastian Bach ja Chris Jericho ovat olleet viime aikoina sanasodassa.
Slayer päätti viime vuonna jäähyväiskiertueensa.
Folklore sisältää 16 kappaletta.
Aiemmin kuulemattomalla Scarlet-kappaleella soittaa lisäksi Blind Faith -yhtyeen basisti Ric Grech.
Video sai monet fanit innostumaan sekä arvailemaan.
Koronaviruspandemia on vaikeuttanut yhtyeen musiikintekoa.
Blaze Bayley lauloi kahdella Iron Maiden -albumilla.