Etsi
Scooter on myynyt urallaan kymmeniä miljoonia albumeita.
Uuden musiikin kilpailu järjestetään ensi vuonna avoimena kilpailuna tämän vuoden tapaan.
Blaze Bayley rohkaisee fanejaan Facebook-sivullaan.
JVG on ryhtynyt laulamaan entistä enemmän itse kappaleillaan. Kyseessä on yksi osa muutoksesta, jota kaksikko on musiikissaan tietoisesti rakentanut.
Yhtye tiedottaa julkaisevansa uuden keikkataltioinnin joka maanantai.
Madonnan vuoden 2015 kappale Ghosttown on koronapandemian myötä nostettu uudelleen esiin.
Laihon uusi yhtye julkaistiin viime viikolla.
Provinssia juhlitaan Seinäjoella kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.
"Kaikesta selvitään, yhdessä", Ollie sanoo tiedotteessa.
Nevalainen joutui jättämään yhtyeen vuonna 2014.