Kuva: AOP

Aksel Kankaanrannalle ei annettu automaattista paikkaa ensi vuoden UMK:ssa - "Vuosi on pitkä aika"

25.03.2020 11:22 - Iiro Myllymäki

Uuden musiikin kilpailu järjestetään ensi vuonna avoimena kilpailuna tämän vuoden tapaan.

Uuden musiikin kilpailu on tiedottanut siitä, millaisena se järjestetään vuonna 2021. Kyseessä on samalla periaatteella järjestettävä avoin kilpailu kuin tänäkin vuonna. Tähän ratkaisuun päädyttiin siitä huolimatta, että tämän vuoden Euroviisut peruttiin koronapandemian takia eikä UMK:n voittanut Aksel Kankaanranta näin ollen päässyt edustamaan Suomea.

- Vuosi on pitkä aika mille tahansa biisille ja Euroviisuissa on uutta musiikkia. Aksel voi halutessaan osallistua uudella biisillä myös ensi vuonna, mutta ammattilaisraati valitsee kilpailijat ja lopulta valinnan Suomen edustajasta tekevät äänestäjät, UMK-tuottaja Anssi Autio kertoo.

Euroviisut järjestävä Euroopan yleisradioliitto EBU on ilmoittanut, että tänä vuonna kilpailuun valitut kappaleet eivät kelpaa ensi vuoden edustuskappaleiksi. Monissa maissa on kuitenkin tehty päätös, että tämän vuoden edustajaksi valittu artisti nähdään myös seuraavan vuoden edustusartistina. Näin on tehty muun muassa Bulgariassa, Espanjassa, Belgiassa, Kreikassa ja Alankomaissa. Eurovision laulukilpailu oli tarkoitus järjestää Rotterdamissa Alankomaissa toukokuussa.

UMK:n biisihaun säännöt julkaistaan kesäkuussa. Haku aukeaa syyskuussa. Esikarsinnasta UMK-kilpailijat valitsee jälleen ammattilaisraati, jota johtaa YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen.

Lue myös: Miksi Euroviisuja ei voitu siirtää eteenpäin tai järjestää etänä? Kokosimme vastaukset yhteen

Lue myös: Kolumni: UMK:n ruma jälkipyykki paljastaa, mistä Cicciolina-fanituksessa todella oli kyse

Lähteet: Yle, Wiwibloggs

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat