Etsi
Teleks julkaisi tänä syksynä uuden kappaleen Ikean Kuvasto.
Cornell kuoli toukokuussa 2017.
Hexed-nimeä kantava teos on yhtyeen kymmenes albumi.
Levyn loppuun saattaminen vie kuitenkin vielä aikaa.
Yhtyeen ensimmäisen albumin julkaisusta tulee kuluneeksi ensi vuonna 20 vuotta.
Axl Rose haluaisi tehdä elokuvamusiikkia jokin kaunis päivä.
Rolling Stone -lehden mukaan Bob Dylan on maailman toiseksi paras artisti.
Osbourne esiintyy Suomessa 24.2.2019.
Kiertue starttaa Hyvinkäältä.
Putrolta tulee uusi albumi ensi vuonna.