Etsi
Syksyllä lukuisten muotitalojen mallistoista löytyi läpikuultavia pintoja.
Lakkoa ehti kestää kolme päivää.
Suomen euroviisuedustaja aikoo harjoitella englannin alkeita ennen Liverpooliin lähtöä.
Tosi-tv-tähti Sergey Hilmanin mukaan tietyn sovelluksen käyttö viestinvaihtoon ei ole hyvä merkki deittimarkkinoilla.
Hieman yli puolitoista tuntia kestävä dokumentti julkaistaan 15. maaliskuuta Netflixissä.
Käärijän suosio on ollut räjähdysmäistä.
Haastattelussa Daniel Radcliffe myös muistutti, että jos Emma Watsonin kanssa haluaa riidellä, kannattaa olla varautunut.
Suomalaisen heavy metal -musiikin pioneeriyhtye Tarot soittaa ensimmäisen keikkansa 10 vuoden tauon jälkeen ensi kesänä.
Vesalan viimeiseltä sooloalbumilta löytyy muun muassa kappale Mun nimi on ei kukaan, jonka syntytarinasta artisti kertoo koskettavasti suositulla Instagram-sivullaan.
Elokuvan kuvaukset alkavat kesällä.