Etsi
Rihanna ehti mainostamaan meikki-imperiumiaan odotetun väliaikaesityksensä aikana.
Guardians of the Galaxy 3 -elokuvasta saatiin nyt viimeinen traileri. Ohjaaja James Gunn on sanonut, että elokuvan tarina tulee olemaan faneille raskas.
Ohjelmaformaatti rantautuu ulkomailta.
Fast X -elokuvassa nähdään Dieselin ja Momoan lisäksi muun muassa John Cena ja Brie Larson.
Yhtye perustettiin vuonna 1987.
Näyttelijä Blake Lively kertoo perheenlisäyksestä sosiaalisessa mediassa.
Pop-tähden odotettu esiintyminen sisälsi jymy-yllätyksen, kun tähti paljasti raskausvatsansa esiintymisensä aikana.
Sää näyttäisi olevan hieman tavanomaista lämpimämpää muutamien viikkojen kuluttua.
Ora ja Waititi löysivät toisensa romanttisessa mielessä vuosien ystävyyden jälkeen.
Seuraavaksi kauhuelokuviin pääsevät ainakin Bambi ja Peter Pan.