Etsi
Minttu pohtii, että lähtikö hän tavoittelemaan unelmiaan liian myöhään.
Monien kohdalla tuttu aamurutiini tulee muuttumaan merkittävästi.
Miehen hallusta löytyi poliisin mukaan puukko ja autosta matkakirves.
Iso ja upea talo!
Esimerkiksi tapeteissa nähdään tänä vuonna rohkeita valintoja.
Omakotitaloasukkaiden kannattaisi tiedotteen mukaan käydä yläpohjassa tarkkailemassa sen kuntoa vähintään kaksi kertaa vuodessa, syksyisin ja keväisin.
Lidl on alentanut jälleen hintoja, ja joidenkin tuotteiden osalta alennus kipuaa jopa yli kymmeneen prosenttiin.
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Kari Ketonen.
Bordercollie, kultainennoutaja ja labradorinnoutaja erosivat toisistaan käytökseltään.
Tuisku kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa.