Kuva: AOP

PlayStation-peli joutui rasismikohun keskelle - vihollishahmojen ulkonäköä muutetaan

16.06.2020 16:15 - Iiro Myllymäki

Little Devil Inside -pelin tiettyjen hahmojen on katsottu vahvistavan rasistisia stereotypioita.

Viime viikolla PlayStation 5 -pelikonsolin julkistustilaisuudessa esiteltiin muutamien tulevien pelien trailerit. Ensiesityksessä näytettiin muun muassa Little Devil Inside -nimisen pelin traileri, joka on ihastelun lisäksi herättänyt myös kritiikkiä. Eräiden videolla nähtyjen vihollishahmojen piirteet muistuttavat joidenkin mielestä liikaa rasistisista stereotypioista. Kyseiset tummaihoiset, maskeja käyttävät hahmot nähdään jahtaamassa pelin päähenkilöä. Polygon kirjoittaa, että esimerkiksi Twitch-striimaaja LordBalvin on kritisoinut hahmojen ulkonäköä. Hahmot nähdään pelin trailerissa kohdassa 0:44. Voit katsoa trailerin alta tai tästä linkistä.

Little Devil Inside -pelin on kehittänyt eteläkorealainen Neostream Interactive -pelivalmistaja, jolle kyseessä on ensimmäinen julkaistu videopeli. Pelin kehittäjät ovat tiedottaneet, että saadun palautteen perusteella peliin tehdään muutoksia ja kritiikin kohteeksi joutuneet hahmot suunnitellaan uudelleen.

Tarkoituksemme ei ollut sisällyttää minkäänlaisia rasistisia stereotypioita peliin. Emme olleet tietoisia stereotyyppisistä konnotaatioista, ja pyydämme anteeksi heiltä, jotka ovat saattaneet hahmojen ulkonäöstä loukkaantua. Kukaan ei ollut aiemmin kommentoinut vastaavalla tavalla hahmojen ulkonäköä tiimissämme tai muuallakaan”, pelin Facebook-sivulla kirjoitetaan.

Pelin tekijät kertovat, etteivät he pyrkineet mallintamaan mitään todellisia afrikkalaisia heimoja pelisuunnittelussaan, vaan hahmojen suunnittelua varten tutkittiin useita eri kulttuureja ja erityisesti niissä käytettäviä maskeja. Tiedotteessa kerrotaan, että hahmoilta aiotaan nyt poistaa rastat, ja niiden paksuja huulia ja ihonsävyä muutetaan. Voit lukea tiedotteen kokonaisuudessaan alla olevasta Facebook-päivityksestä. Jos päivitys ei näy, klikkaa tästä.

Lue myös: Eliittihinnalla vaativalle pelaajalle - Testissä: ASTRO A50 -pelikuulokkeet ja C40 TR -peliohjain

Lue myös: “Kaksijakoinen paluu Midgariin” - Arvostelussa: Final Fantasy 7 Remake (PS4)

Lähde: Polygon

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat