Kolumni: Peliteollisuus on rikki ja me olemme siihen syypäitä
Jottei ajassa tarvitsisi palata vuosien taakse, niin aloitetaan vielä tuoreessa muistissa olevasta, vajaa vuosi sitten julkaistusta suuren budjetin spektaakkelista, Ubisoftin lempilapsesta, Assassin's Creed: Unitystä. Pelisarjasta voitaisiin sanoa heti kärkeen, että aika on jo ajanut sen ohi, mutta mikäpä siinä ranskalaisjyrällä on ajellessa kun jokainen uusi iteraatio myy hunajaa ja tahkoaa rahaa. Miljoonien budjetilla varustetun peli julkaisua odotettiin kuin kuuta tai Naantalin aurinkoa nousevaksi, mutta siitäpä se äläkkä sitten nousikin, kun julkaisun jälkeen molemmat taivaankappaleet rysähtivät voimasanojen saattelemana taivaalta alas ja aloittivat sodan pelaajien ja pelinkehittäjien välillä.
Peliä julkaisuvaiheessa vaivanneet bugit olivat niin mittavia, että ne rikkoivat pelin täysin. Pelaajan ohjastama hahmo saattoi rysähtää aivan yhtäkkiä maankamaran läpi limboon roikkumaan, välianimaatiot aiheuttivat heikommissa pahoinvointia puuttuvien tekstuurien ja ilmassa roikkuvien silmämunien muodossa, seinillä kiipeily ja katoilla pysyminen oli tuurikauppaa ja osa tehtävistä oli muun pelin tavoin rikki. Pelin PC-porttaus kärsi ja kärsii yhä tänäkin päivänä vakavista suorituskykyongelmista. Jos uunituoreella raudalla varustetulla myllyllä ruudunpäivitysnopeus huitelee jossain 20 (ja sen alle) tienoilla niin ei pelin moottoria voi edes vitsillä sanoa suorituskykyiseksi.
Ja mitä tekee Ubisoft? Ei mitään. Päivityksiä toki julkaistaan ja konsoliversiot saadaan kuosiin, mutta PC-pelaajat sylkevät vielä tänäkin päivänä verta kuppiin ja kiroavat ranskalaisjulkaisijan alimpaan helvettiin.
Toisena esimerkkinä pelitalojen piittaamattomuudesta yleistä laatua kohtaan voidaan puhua tuoreimmasta Batmanista. Arkham Knight julkaistiin toki menestyksekkäästi konsoleille, mutta PC-puolella laatu oli ala-arvoista. Suorituskykyongelmat pakottivat lopulta pelin julkaisseen Warner Brothersin vetämään suoraan sanottuna paskalta haisevan tekeleensä PC-version pois kauppojen hyllyiltä ja uudelleen työstön alle.
Pelin kehittänyt ja hyvällä maineella varustettu Rocksteady Studios syöstiin naama edellä lokaan ja se joutui nielemään katkeria kyyneliä sekä pelaajien vihaa, kun peli julkaistiin täysin rikkinäisenä ja epävalmiina. Pelin PC-version kärsimien ongelmien päivitys ei vielä tätä kirjoittaessakaan ole valmis vaikka peli julkaistiin jo kesäkuussa. Päivityksen julkaisun ajankohdasta ei myöskään ole tietoa. Ehkä joskus.
Kolmas ja kaikkein varoittavin esimerkki on tässä kuussa julkaistu uusin Tony Hawk Pro Skater. Peliä kritisoitiin jo alkuhehkutuksen pyörteissä sen vanhahtavasta, Playstation 2:een verratusta graafisesta ilmeestä. Tuumasta toimeen: Pelin kehittänyt Robomodo päätti tehdä tyngästä amputaation ja maalata aitojen teksturien tilalle cel-shading –tyyppisen, sarjakuvamaisen tyylin. Problem solved ja peli on valmis? Eipä oikeastaan. Ei sinne päinkään.
Valitettavasti pelkät ulkonäölliset seikat eivät ole ikonisen pelisarjan uusimman tuotoksen ainoat ongelmat. Peli on rikki. Pahasti rikki. Pelkällä ”Tony Hawk 5 glitch” haulla löytyy Youtubesta satoja videoita joissa esitellään peliä riivaavia ja rikkovia glitchejä. Skeittaaja putoaa maan läpi? Check. Tehtävät eivät toimi onlinessä? Check. Hahmo jää päästään kiinni ramppiin kesken hypyn? Check. Peli on täyttä epävalmista ripulia? Check. Kukaan, pelinkehittäjien omia markkinointirobotteja lukuun ottamatta, ei ole antanut sille edes välttävää arvosanaa. Eikä ihme.
Mistä se sitten johtuu, että näinkin suuren luokan pelejä julkaistaan rikkinäisinä? Mistä ihmeestä? Luulisi, että miljoonien budjetilla varustetut tekeleet olisivat edes pelattavia. Voi kuule. Oletus on hyvä, mutta toteutus ontuu.
Ensinnäkin, peleillä on aina deadlinet. Ne pitää saada valmiiksi julkaisijan vaatimassa ajassa. Joulumarkkinat, kesälomat, jenkkilän kissanristiäiset, kaikki nämä vaikuttavat pelin haluttuun julkaisuajankohtaan. Oli sitä aikaa sitten vuosi tai kaksi, peli pitää saada siinä ajassa pelattavaan kuntoon. Ja oli se peli deadlinen lähetessä missä kunnossa vain, niin se jumalauta julkaistaan. Siinäpä se suurin syy miksi näinkin isolla kädellä väärin tehdyt hirvitykset päätyvät kauppojen hyllyille.
Nykyaikana on toki helppoa toimittaa pelin pahimmat ongelmat korjaavia päivityksiä netin kautta niin konsolille kuin PC:llekin, mutta nämä kolme mainitsemaani hirvitystä osoittavat, että ei se nyt oikeastaan olekaan niin helppoa.
Tuorein Touni Hook vie konsolilta tilaa 4,4 gigaa, ja siihen julkaistiin välittömästi niin kutsuttu Day 1 päivitys joka oli kooltaan lähes 8 gigan luokkaa. Miltei tuplasti alkuperäisen pelin verran. Eikä tämä ole nykyään missään nimessä normista poikkeavaa toimintaa. En edes muista milloin olisin ostanut pelin sen julkaisupäivänä, laittanut levyn konsoliin ja päräyttänyt sen saman tien pyörimään. Ensin pitää poikkeuksetta ladata monen gigan tiedosto internetsistä ja asentaa se korjaamaan pelin julkaisun aikaan vielä kehittäjien pöydällä olleet pahimmat virheet. Sen jälkeen meneekin kuukausia, että ne vähemmän pahat virheet saadaan korjattua.
Näitä esimerkkejä löytyy vuosien takaa runsaastikin. Kolmen A:n pelejä joihin on kyllä voideltu hilloa, mutta jotka ovat loppupeleissä oleet nautinnon sijasta kärsimystä.
Mistä tämä kaikki kertoo paitsi pelin julkaisijoiden rahan ahneudesta? Siitä, että peliteollisuus on rikki. Pahasti rikki. Ja vaikka olen tässä tekstissäni huudellut susipaskojen ja ahneiden julkaisijoiden perään niin nyt täytyy myöntää, että vika on meissä. Pelaajissa. Miksikö?
Koska me olemme taipuneet peliteollisuuden väkipakolla luomiin normeihin. Me ostamme pelejä ennakkoon. Me ostamme ladattavaa lisäsisältöä alun perin silkkaa saharaa sisältäviin kuiviin ja köyhiin pelituotoksiin. Me lataamme rahaa kilotolkulla tiskiin ennen kuin olemme nähneet minkään näköistä konkretiaa varsinaisen tuotoksen sisällöstä. Asiaa voisi verrata tapaukseen, jossa autointoilija ostaa auton kun se on vasta kehitteillä. Ja lopputuloksesta puuttuukin jarrut. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun auto syöksyy kaiteen läpi koskeen. Ketä siinä vaiheessa voi oikeasti enää syyttä paitsi omaa typeryyttään?
Millä tästä sitten päästään eroon ja saadaan peliteollisuus taas hengittämään vapaata ja raikasta vuoristoilmaa? Ei osteta niitä pelejä ennakkoon. Ei osteta lisäsisältöä kuivana ja ankeana julkaistun pelin runkoon. Ei siihen muuta vaadita.
Pelaajien tulee yhtenä rintamana ryhdistäytyä ja olla alistumatta niin hypelle, kuin paskojen pelinkehittäjien ja julkaisijoiden vaatimille vakiintuneille normeillekin. Meidän täytyy vaatia parempaa. Piste.
Tältä erää vuodatus on minun kohdaltani ohi ja lähden pelaamaan uusinta Metal Gearia. Hideo Kojima on äijä. Pelaillaan!