Kuva: AOP

Tanjan uusperhe-elämä päättyi eroon - kasvattaa nyt ex-miehensä lasta yksinhuoltajana

11.11.2020 11:15 - Roy Kokkonen

Kun Tanja muutti yhteen avopuolisonsa kanssa, tuli hänestä uusperheen äiti. Kun suhde päättyi, päädyttiin poikkeukselliseen ratkaisuun. Koska lapsen biologinen vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan lapsesta, jatkoi Tanja lapsen kasvattamista - yksinhuoltajana.

Paha äitipuoli -podcastissa kuullaan tänä keskiviikkona tarina poikkeuksellisesta uusperheestä. Radio Novan illoista tuttu Heidi Suomi kertoo Tanjan tarinan.

Kun Tanja muutti asumaan avopuolisonsa kanssa, syntyi uusperhe, johon kuuluivat hän, mies ja tämän nelivuotias lapsi. Lapsen äiti ei tavannut lasta, mutta siitä huolimatta hän saneli ehtoja kasvatukselle.

- Hän koki oman roolinsa biologisena äitinä uhatuksi, koska olin ottanut kasvattajan paikan. Hän soitteli ja lähetteli monenlaisia kiusaviestejä. Hän kertoi lapsen isälle, ettei minuun voi luottaa, ja että missään nimessä lasta ei voi antaa hoitoon minun vanhemmilleni. Hehän voivat olla miten pahoja tahansa, Tanja kertoo kirjeessään.

Lapsi oli omaksunut Tanjan vanhemmakseen, ja alkoi kutsumaan tätä äitinä. Samalla myös Tanja alkoi kokemaan paikkansa lapsen elämässä tärkeäksi.

- Oma rakkaus lasta kohtaan oli jo niin suuri ja pyyteetön, ja kun toinen osoitti sitä takaisin, se tuntui ihanalta ja aivan oikealta. Meidän perhe. Mun poikani.

Biologinen äiti kuitenkin jatkoi kiusantekoa, ja tilanteen ratkaisemiseksi tarvittiin lähestymiskielto sekä apua lastensuojelulta.

Uusperheonni kuitenkin päättyi eroon, jonka seurauksena päädyttiin tavanomaisesta poikkeavaan ratkaisuun. Lapsen biologinen äiti asuu ulkomailla, eikä kykene huolehtimaan lapsesta. 

Kun lapsen isäkin kohtasi isoja haasteita, päätyi lapsi Tanjan yksinhuollettavaksi.

Kuuntele Paha äitipuoli -podcastin uusin jakso Podplaystä!

Lue myös: Katkera exä piinaa Sannan uusperhettä - ohjeistaa jopa seksin harrastamisessa

Podplay, Radio Nova, Iskelmä, ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat