Kuva: AOP

Elina Gustafsson Linnan juhlien asukohusta: 'Sain niin paljon kuraa, mutta olen kiitollinen'

03.01.2021 21:15 - Henna Koste

Nyrkkeilyuransa lopettanut Elina Gustafsson muistelee Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa parin vuoden takaista tyylikohua.

Elina Gustafsson, 28, kertoi hiljattain lopettavansa nyrkkeilyuransa. Hän kertoi kuulumisiaan Satu Kotosen haastattelussa Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa. Kahdeksan vuotta olympialaisiin treenannut Gustafsson totesi, ettei terveyden menettäminen ole jatkamisen arvoista. 

- Olen ihmisenä niin energinen. Olen kokenut aina, että minulla on tänne niin paljon enemmän annettavaa kuin nyrkkeily, hän sanoo haastattelussa. 

Vasta lopetuspäätöksen jälkeen ex-nyrkkeilijä kuitenkin tajusi, kuinka ison päätöksen oli tehnytkään.

- Tiedän sydämessäni, että tein oikein. Tämä on minun elämä, hän sanoo ja kertoo, että palautevyöry uutisen jälkeen oli suuri. 

Kerroimme hiljattain ex-painija Petra Ollin saamasta törkeästä postikortista, josta hän julkaisi päivityksen sosiaalisessa mediassa. Myöskään Gustafsson ei ole välttynyt törkypostilta, mutta pääasiassa hän on saanut sitä sosiaalisen media kautta. 

- Ulkonäöstäni on kirjoitettu, että "Oliko tuo nainen? Luulin, että se on mies". Tosi paljon sukupuoltani on kyseenalaistettu. Fine, ihan sama, hän sanoo ja toteaa, että hän säälii ikävien viestien kirjoittajia, sillä tietää, ettei heillä ole asiat hyvin. 

Ex-nyrkkeilijän mieleen on jäänyt myös hänen Linnan juhlien tyylistään syntynyt kohu.

- Kun Linnan juhlissa 2018 olin lenkkarit jalassa, voi herranjumala, kun olisin tiennyt, mihin sekin johtaa, niin olisin ehkä kahdesti miettinyt ja silti varmaan valinnut ne lenkkarit. Sain niin paljon kuraa siitä. Se johti siihen, että tein itseni kanssa niin paljon töitä ja pureuduin siihen aiheeseen. Se oli tosi tärkeä, ihan täydellinen oppikoulu mulle. Kasvoin tosi paljon ihmisenä. Olen vain kiitollinen kaikesta siitä, hän sanoo naurahtaen. 

Gustafsson halusi painottaa itselleen, ettei anna huutelijoiden mielipiteille arvoa. 

- Tein siinä tilanteessa parhaani, jonka koin oikeaksi. Siinäkin kuuntelin sydäntäni. Mietin, että nämä ovat parhaat tähän. En kokenut, että tahallani loukkaan yhtään ketään. Ylipäätään - valkoiset tennarit - en ollut siinä ainoa ja niitä on ollut enemmänkin. Luulen, että vaikka minulla ei olisi ollut niitä, roskaa olisi tullut jostain muusta aiheesta. He, jotka ovat huudelleet, ovatko he olleet Linnan juhlissa? Enpä usko. Just tämä, oman pahan olon purku, hän sanoo. 

Kuuntele koko haastattelu Podplaysta. 

Elina Gustafsson ja ex-kumppani Emmi Asikainen Linnassa. vuonna 2018 (kuva: AOP)

Voice.fi, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Suvi Teräsniska somepostauksestaan, joka keräsi suurimman palautevyöryn: "Jengi oli, että 'Mitä?!'"

Kilpailut

Uusimmat