Kuva: AOP

Hannele Lauri ylistää edesmenneitä suomalaislegendoja - "Olimme kuin perhe"

05.03.2022 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hannele Lauri kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa, millaista oli työskennellä Edvin Laineen ja Spede Pasasen kanssa.

Näyttelijälegenda Hannele Lauri, 69, tekee uransa ensimmäisen elokuvan pääroolin Johanna Vuoksenmaan elokuvassa 70 on vain numero. Lauri tunnetaan tv-rooliensa lisäksi valovoimaisena ja rakastettuna Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijänä, josta hän jäi pois vuonna 2015.

Lauri puhuu Sadun Sunnuntaivieras -ohjelman haastattelussa kattavasti urastaan ja kertoo juontaja Satu Kotoselle, millaista oli työskennellä legendaarisen ohjaajan Edvin Laineen kanssa.

- Se oli mahtava kokemus ja Edvin oli aivan ihana. Olin silloin ensimmäisellä vuosikurssilla koulussa ja Edvin tuli pyytämään minua rooliin erääseen näytelmään. Edvin oli hurmaava, ja muistan, kuinka hän pyysi minut sivummalle ja kuiskasi, että haluaisi minulle eri väriset hiukset. Tietenki se sopi! Lauri nauraa.

Laineen tunnetuin ohjaustyö on Tuntematon sotilas -elokuva.

"Pertti piti meistä hyvää huolta"

Lauri työskenteli pitkään myös Pertti ”Spede” Pasasen ohjelmissa ja elokuvissa. Lauri sanoo, että Pasanen on ollut hänen paras työnantajansa.

- Pertti on varmaan ollut paras työnantaja, joka minulla on ollut. Sekä henkilökohtaisesti että taloudellisesti. Pertti piti meistä hyvää huolta, mutta oli myös tiukka siinä, mitä muuta saamme tehdä. Elimme kuin kukat kämmennellä ja minulla on ikävä niitä aikoja. Meillä oli aina hauskaa ja olimme kuin perhe, Lauri muistelee.

- Kun aamulla meni töihin, niin siellä pojat odottivat jo kahvien kanssa. Olihan se tietenkin myös raskasta, kun piti ensin mennä studiolle, sitten teatteriin ja sitten takaisin studiolle, Lauri jatkaa.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplay-palvelusta. Haastattelussa Lauri puhuu esimerkiksi elämästään, palkinnoistaan sekä uutuuselokuvasta.

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Lauri Ylönen on ottanut hiljattain elämänsä ensimmäiset laulutunnit - "On petraamisen varaa"

Lue myös: Tommi Läntinen puhuu raitistumisestaan - "Se on elämässäni kaiken a ja o"

Lue myös: Behmin keikkojen välispiikit ovat tulleet sokkina osalle yleisöstä - "Keikoilla saan olla oma itseni"

Kilpailut

Uusimmat