Kuva: Laura Kiuru

XL5-yhtyeen Mika Ikonen ihmettelee Kaunis peto -kappaletta - "Se on sellainen Tiku ja Taku -soundi"

30.03.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Laulaja muistelee 90-luvun hittiä huvittuneena uudessa podcastissa.

Radiokanava Ysärin juontajana toimiva media-alan moniammattilainen Kimmo Sainio, 43, luotsaa uunituoretta Sainio Show -podcast-sarjaa, joka on perinteinen talk show -ohjelma, mutta television sijaan ääniaalloilla.

Ensimmäisessä jaksossa Sainion vieraana on 90-luvun suosikkibändistä, XL5:stä tuttu laulaja Mika Ikonen, 50, joka tunnettiin tuolloin nimellä Mica. 90-luku oli poikabändien kulta-aikaa, johon myös viisihenkinen, suomalaisten poikabändien pioneeri lukeutui.

Nopeasti suureen suosioon nousseen bändin laulajan mukaan suosion huipulla kului alkoholia ja rahaa. Ensimmäiset kiertuetulot paloivat hetkessä.

- Tuolloin oli mahdollista kotata rahaa. Otin etukäteen rahaa ja dokattiin ne kaikki. Sit kun ensimmäinen kiertue loppui, niin sain juuri ja juuri maksettua kotit takaisin.

Hän kuitenkin kertoo, että esikoisen ilmoittaessa tulostaan, villi elämä sai jäädä.

(kuva: LARI JÄRNEFELT)

Kaunis peto ei ole kestänyt aikaa

"Woo-ou-wo-o, alla kauniin kuoren", lauloivat nuoret tytöt 90-luvulla.

Yhtyeen suurin hitti ja takuuvarma korvamato on Kaunis peto, joka ilmestyi vuonna 1996. Vaikka kappale oli suuri hitti, nykyisin Ikonen muistelee kappaletta huvittuneena.

Lähes kolme vuosikymmentä sitten Ikosen lauluääni oli varsin erilainen, olihan hän vasta nuori mies tuohon aikaan. Ikonen ihmetteleekin naureskellen, että miten kukaan on jaksanut kuunnella kyseistä kappaletta, sillä hänen äänensä on omien sanojensa mukaan piipitystä.

- Se on kyllä semmoinen Tiku ja Taku -soundi, että voi luoja, hän muistelee. Tavallaan se on kuitenkin myös siistiä, sillä se on se ajankuva, Ikonen muistelee.

- Voin ymmärtää, että jengiä on ottanut todella pataan, kun jätkä pi-pi-pi, vinkuu menemään. Mielestäni se ei kuulostanut tuolta silloin, kun lauloin sen, mutta what ever, Ikonen tuumaa haastattelussa.

Nykyisin Ikonen vaikuttaa vuonna 1998 perustetussa Käsityöläiset-yhtyeessä. Hän on tehnyt myös soolouraa ja vaikuttanut Popstars-laulukilpailun tuomaristossa.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Tiesitkö? Suositussa XL5-poikabändissä oli aluksi mukana myös nainen, joka sai nopeasti lähtöpassit

Lue myös: Vaikka XL5 oli huipulla, laulaja Mika Ikosella ei ollut penniäkään rahaa

Lue myös: Mika Ikonen muistelee XL5-aikoja: "Nyt vasta olen sinut asian kanssa"

Voice.fi, Ysäri ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat