Kuva: Senja Rapila

Elastinen on nähnyt julkisuuden varjopuolet läheltä - "Rajat pitää vetää itse"

24.04.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Elastinen on tehnyt pitkän uran musiikkimaailmassa ja nähnyt, mitä julkisuus voi tuoda tullessaan.

Iskelmän Iltapäivän juontajana toimivan Satu Kotosen Sadun sunnuntaivieras -podcastin tuoreimmassa jaksossa vierailee rap-artisti Elastinen, 41.

Elastinen on tehnyt  pitkän uran musiikkimaailmassa ja onkin ehtinyt näkemään, mitä menestys saattaa tuoda tullessaan. 

Elastisen mukaan siihen, miltä julkisuuteen astuminen sitten tuntuu, ei kukaan voi valmentaa. Hänen mukaansa julkisuus nostaa epävarmuuksia esiin, eikä hänen mukaansa ole juurikaan sellaisia ihmisiä, jotka saisivat pelkkää hyvää julkisuuden mukana. Näitä sitten jotkut joutuvat lääkitsemään.

Hän muistelee esimerkiksi edesmenneen artisti Aviciin päihderiippuvuuden alkaneen huonokuntoisen ihon hoitoon tarkoitetusta lääkityksestä, joka ei sopinut yhteen alkoholin kanssa. Alkoholia Avicii käytti runsaasti lääkitäkseen esiintymiskammoaan.  Näin artistin päihderiippuvuus syntyi.

- Kun menee kovaa, niin aina on suuri vaara, että kohta menee liian kovaa, artisti toteaa jaksossa.

Vaikka Avicii olikin maailmantähti, Elastinen kertoo nähneensä vastaavaa myös omissa ympyröissään.

- Tietyt rajat pitää itse vetää ja pitää niistä sitten kiinni, hän jatkaa.

Elastinen kertoo, että hänelle raja on mennyt huumeissa. Niitä hän ei ole koskaan käyttänyt.

- Kyllä huumeet on aina ollut yksi sellainen, että niihin on ollut absoluuttinen nollatoleranssi koko uran ajan, artisti tunnustaa haastattelussa.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Elastinen paljasti kiinnostavan faktan musiikillisen uransa alusta: "Moni ei tiedä"

Lue myös: 40 vuotta täyttänyt Elastinen on onnellinen elämäntilanteestaan: "Ikäkriisiä ei ole muodostunut"

Lue myös: Elastisen kolmas lapsi syntyi, suloinen kuva julki - "Elämälle kiitos"

Voice.fi, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat