Kuva: Shutterstock

Jenni, 36, osti seksiä ja kertoo nyt avoimesti, miltä kaikki tuntui - "Tosi miellyttävä kokemus"

17.07.2022 19:15 - Iiro Myllymäki

Himocast-podcastin vetäjä Jenni Janakka kertoo ohjelmassa ostaneensa seksiä miespuoliselta seksityöntekijältä. Kokemus sai miettimään muun muassa omaa miellyttämisenhalua.

Himocast-podcastin 80:nnessä jaksossa käsitellään seksityötä. Koko podcast-jakson pääset kuuntelemaan alta tai Podplaysta.

Himocastin toinen juontaja Jenni Janakka, 36, kertoo jaksossa kokemuksestaan seksin ostajana. Jaksossa muistutetaan, että Suomessa seksin ostaminen ja myyminen on laillista. Kiellettyä on ostaa seksiä alle 18-vuotiaalta tai sellaiselta henkilöltä, jonka on syytä epäillä olevan parituksen kohde tai ihmiskaupan uhri, kertoo Pro-tukipiste.

Janakka oli jo aiemmin ostanut palveluita naispuoliselta seksityöntekijältä Amsterdamissa, ja hän halusi tällä kertaa kokeilla miespuolista, peniksellistä seksityöntekijää. Janakka otti sähköpostilla yhteyttä Adam Spark -nimiseen seksityöntekijään, josta Himocast-jaksossa haastateltavana oleva seksityöntekijä Jenny Snow oli hänelle vinkannut. Nainen halusi ostaa seksiä osittain podcast-jakson vuoksi ja osittain siksi, että häntä muutenkin kiinnosti. Molemmat seksityöntekijät esiintyvät jaksossa taiteilijanimillä yksityisyyden suojaamiseksi.

Jenni Janakka juontaa Himocastia yhdessä Chike Ohanwen kanssa. (kuva: Heidi Strengell)

Spark vastasi Janakan sähköpostiin ja kysyi, mitä Janakka toivoo tapaamiselta. Nainen vastasi, että hän haluaa muun muassa kokea toisen ihmisen kehon ja painon päällään.

- Olen hirveän hyvä räpläämään ja tyydyttämään itseäni, mutta toisen ihmisen keho on asia, jota en pysty kokemaan yksin, Janakka sanoo.

Janakka varasi Sparkin tapaamista varten hotellihuoneen ja sopi session ajaksi puolitoista tuntia. Kaksikko aloitti drinkeillä aulabaarissa.

- Se on vähän niin kuin esileikkiä ja siihen tilanteeseen laskeutumista. Hän laittoi ajastimen päälle. Joimme drinksut, tosin hän ei juonut, koska hänhän oli töissä. Siirryimme hotellihuoneeseen, peuhasimme ja loppuajan hän silitteli minua, mikä oli tosi kivaa, Janakka kertoo.

Janakka kertoo seksin aikana muun muassa vastaanottaneensa suuseksiä ensimmäistä kertaa suuseksisuojan läpi.

- Se oli kivaa, ja tosi vähän se suuseksisuoja muutti sitä tuntumaa.

Seksiä ostamalla tutustuu itseensä

Janakka huomasi mielenkiintoisia ajatuskeloja tilanteessa. Vaikka kokemus oli yleisesti ottaen naiselle miellyttävä, esimerkiksi rentoutuminen ja hetkessä eläminen osoittautui haastavaksi.

- Jouduin useamman kerran sanomaan itselleni, että Jenni, sä saat nyt rentoutua ja saat nyt nauttia tästä.

Hän kuitenkin koki vapauttavaksi sen, että tällä kertaa seksinharrastamistilanteessa ei ollut mitään ihmissuhdedraamaa ympärillä.

Haasteeksi osoittautui rentoutumisen lisäksi sen hyväksyminen, että Janakka sai itse määritellä, mitä halusi ja ensisijassa hänen tehtävänsä oli miellyttää itseään eikä jotakuta toista. Hänelle oli haastavaa asettua tilanteeseen, jossa keskitytään vain hänen nautintoonsa. Janakka tajusi miellyttämisenhalunsa jo ennen kohtaamistaan seksityöntekijän kanssa.

- Viimeiset ajatukseni, kun olin lähdössä aulabaariin, olivat että ”onkohan minulla nyt kivat vaatteet Adamin mielestä”. Olen tottunut siihen, että kun olen menossa tilanteeseen, jossa päädytään harrastamaan seksiä, minulla on vimmainen tarve passata ja hurmata ja lirkutella, Janakka sanoo.

Nainen suositteleekin seksin ostamista kaikille, jotka haluavat paremmin tutustua itseensä ja omiin ajatuskeloihinsa.

Jaksossa kuullaan myös Adam Sparkin haastattelu, jonka Janakka toteutti seksin harrastamisen jälkeen.

- Oli turvallista ja luontevaa. Tämä oli itselleni tosi miellyttävä kokemus, Janakka kehuu haastattelun aikana miehelle.

Lisää seksityöntekijän haastattelusta pääset lukemaan tästä artikkelista.

Artikkeli julkaistiin alun perin 12.3.2022.

Lue myös: Miespuolinen seksityöntekijä paljastaa, kuinka onnistuu tyydyttämään asiakkaansa joka kerta

Lue myös: Perheenäiti-Katja myy seksiä - aviomies tukee ammatinvalintaa

Lähde: Pro-tukipiste

Kilpailut

Uusimmat