Kuva: AOP

Anniina Valtonen avoimena lapsuuden traumoistaan - "Hän murskasi haaveeni"

10.04.2023 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Valtonen koki lapsena nöyryyttävän tilanteen, jonka vuoksi hän lopetti rakastamansa harrastuksen.

Meterologina ja nykyisin myös Puoli seitsemän -keskusteluohjelman juontajana tunnettu Anniina Valtonen harrasti lapsena teatteria ja joutui kokemaan ikävän tilanteen. 

- Ohjaajani haukkui, että en osaa laulaa enkä osaa esiintyä. Olin harrastanut teatteria neljä vuotta ja olin herkässä iässä, noin 12-13-vuotias. Yhtäkkiä ohjaaja, jota arvostin paljon, nöyryytti minua muiden edessä, Valtonen kertoo Esko Eerikäisen juontamassa Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa. 

- En saanut poistua harjoittelutilasta nöyryytyksen jälkeen, vaan hän passitti minut muiden keskelle istumaan. Se oli kauhea kokemus, Valtonen jatkaa.

Kokemus oli sen verran hirvittävä, ettei Valtonen enää harrastanut teatteria. 

- Osallistuin vielä pakosta yläasteella yhteen esitykseen, mutta tuon kokemuksen jälkeen lopetin koko touhon.

Eerikäinen kertoo, että hänellä on nyt samanikäinen tytär ja tyttärellä on kannustavat tanssinopettajat. 

- En voisi ajatellakaan, että se kelkka kääntyisi tuollaiseen, mitä sinä olet kokenut, Eerikäinen hämmästelee. 

- Olin ennen tuota kaikkea rakastanut esiintymistä. Olin laulanut ja näytellyt paljon. Minusta tuntui, että iso osa identiteettiä varastettiin minulta pois. Hän murskasi haaveeni, Valtonen pohtii. 

Lopulta aikuisiällä Valtonen sai kehuja esiintymisestään ja hänet houkuteltiin vetämään sääohjelmaa. Tästä alkoi ura, jonka aikana hänet palkittiin Kultaisella Venlalla. 

Voit kuunnella koko jakson alta tai suoraan Podplaysta. Esko ja Anniina keskustelevat myös Kultainen Venla -palkinnosta, ilmastonmuutoksesta, Anniinan harrastuksista, sekä Puoli 7 -ohjelmasta, jossa Anniina on mukana. 

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Meteorologi Anniina Valtosta yritetään kosiskella eduskuntavaaleihin: "On useampikin puolue pyytänyt"

Lue myös: MTV: Ernest Lawson ja Anniina Koivuniemi aloittavat TTK-viikon aina samalla tavalla

Kilpailut

Uusimmat