Kuva: Senja Rapila

Kuinka Elastinen suhtautuu TikTok-kulttuuriin? Artisti vastaa

15.04.2023 22:15 - Elsa Silvan

Elastinen ja Sunnuntaibrunssi-ohjelman juontaja Esko Eerikäinen pohtivat nykymaailman TikTok-kulttuuria ja sitä, miten se vaikuttaa biisien julkaisuun. Elastinen kertoo myös ajatuksiaan siitä missä haluaisi nähdä itsensä tulevaisuudessa urallaan.

Elastinen julkaisi vastikään uuden singlen Tänään Lähden. Biisillä sämplätään Suurlähettiläiden vuoden 1993 hittiä Kun tänään lähden.

Elastinen kertoo Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa, miten biisi syntyi, millaista on ollut julkaista uutta musiikkia ja jännittääkö hän edelleen uusien kappaleiden julkaisua, sekä miten hänen mielestään suomalainen rap-musiikki on muuttunut vuosien varrella. He miettivät Esko Eerikäisen kanssa nykymaailman TikTok-kulttuuria ja sitä, miten se vaikuttaa biisien julkaisuun. Elastinen kertoo myös ajatuksiaan siitä missä haluaisi nähdä itsensä tulevaisuudessa urallaan.

Perhe-elämää viettävä Elastinen sanoo juontaja Esko Eerikäiselle rakastavansa edelleen uraansa, eikä missään nimessä ole lopettamassa.

- Monet minun ikäiseni artistit lopettelevat uraansa tässä kohtaa, kun ovat periaatteessa jo saavuttaneet kaiken, kuten esimerkiksi areenat ja stadionkeikat.

- Tästä ei ole kiire mihinkään.

Eerikäinen miettii, jännittääkö uusien biisien julkaisu edelleen yhtä paljon kuin uran alussa.

- En enää samalla tavalla jännitä tai stressaa biisin julkaisua. Ei se niin vakavaa ole, se on vaan musaa.

- Pitkällä uralla oppii ymmärtämään, että kaikki vaatii aikaa.

Nykyajan artistien täytyy olla aktiivisia somessa ja TikTokissa ja artistien mystisyys katoaa. Elastinen ja Eerikäinen keskustelevat, kuinka paljon musiikinteko on muuttunut ja kuinka siihen liitetään TikTokin voima. Elastinen ei stressaa siitä, että hänen pitäisi muuttaa itseään artistina ja väkisin työntää someen.

- Parasta on olla oma itsensä, Elastinen sanoo. 

Nykyajan musiikin mukana on vaikea pysyä varsikin hip hop - ja rap-kulttuurissa. Artisteilla on jo fanikunta somen kautta ilman, että musiikkia olisi julkaistu. TikTokissa saattaa pyöriä pätkiä ennen kuin kappaleita on edes julkaistu niin, että kaikki osaavat jo kertosäkeet ulkoa. Se on tietynlainen etumatka.

- Musa on elämän soundtrack, sille on aina tilaa, puolustelee Elastinen.

Hän on myös sitä mieltä, että hänen isoin hittinsä on vasta tulossa.

- Yksi biisi voi muuttaa kaiken.

Voice of Finlandin kolmen ensimmäisen kauden tähtivalmentajana toiminut Elastinen pyydettiin yhdeksän vuoden tauon jälkeen uusimmalle Voice of Finland -kaudelle. Hän yllättyi pyynnöstä.

- En keksi mitään syytä miksi ei. Olen aina tykännyt tehdä televisiota.

Loput podcastista voit kuunnella alta tai tästä. Puhetta on myös kesän tulevista keikoista ja festareista. Hän myös kertoo, miten musiikki näkyy lastensa kasvatuksessa sekä he muistelevat Elastisen Vain elämää -kausia, jotka olivat todella tärkeitä ja merkittäviä hänelle.  

Lue myös: Anniina Valtonen avoimena lapsuuden traumoistaan - "Hän murskasi haaveeni"

Lue myös: Somen tähtikaksikko MolyBros haluaa päästä näyttelemään suosikkisarjaan

Kilpailut

Uusimmat