Kuva: Shutterstock

Jari Saario ylitti Atlantin soutamalla - "Itkin kaksi kertaa ikävästä"

19.04.2023 11:15 - Elsa Silvan

Jari Saario kertoo Esko Eerikäisen juontamassa Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa matkastaan Atlantin yli soutaen. Matka Antiguan saarelle kesti 62 päivää.

Palomies Jari Saario teki vuoden alussa hurjan urakan, kun hän souti Atlantin yli. 

Idea soutamiseen lähti, kun Saario ja hänen vaimonsa olivat muutama vuosi sitten lukeneet lehdestä, kuinka joku oli yrittänyt, mutta ei ollut onnistunut ylittämään Atlantia soutaen.

- Sä kyllä pystyisit tohon, sanoi Saarion vaimo tuolloin.

Saario on soutanut aikaisemmin esimerkiksi Tallinnaan sekä Kööpenhaminaan harjoitusmielessä.

Vene, jolla hän souti oli pieni koppi, purjeveneen ja soutuveneen yhdistelmä. Saario nimitti sen ”sukkulaksi”. Vene on kuusi metriä pitkä.

- Vähän kuin koirankopissa olisi ollut, Saario sanoo Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa. 

Kuvan soutuveneestä näet alta tai tästä.

Esko Eerikäinen miettii Sunnuntaibrunssi-ohjelmassaan, millaisia ajatuksia Saarion päässä oikein pyöri ja mitä hän matkan aikana koki.

- Pitää ajatella, että mä olen itse tänne halunnut. Ei auta valitus. Täytyy pitää pää kylmänä, Saario vastaa.

Saario mietti ennen reissua, miten voisi henkisesti valmistautua. Hän oli kuullut elämäntapavalmentaja Nora Kaajaluomasta ja päätti antaa mahdollisuuden mentaalivalmentajalle. Se oli todella tärkeä päätös. Kaajaluoma opetti Saarion meditoimaan. Hän usein meditoi merellä ja koki tärkeäksi opetella rauhoittamaan itsensä.

Saariolla oli käytössään satelliittipuhelin, jolla hän pystyi olla yhteydessä vaimoon ja sai mantereelta ohjeita. Säätietoja hän ei pahemmin saanut. Hän pystyi kuvata itseään matkalla ja lähettää videoita, joita lisättiin Suomessa someen.

Saarion tavoite oli liikkua 75–90 kilometriä päivässä sekä nukkua kuusi tuntia. Nukkumismäärä ei kuitenkaan täyttynyt. Hän pystyi nukkumaan vain muutaman tunnin yössä. Saario näki matkan aikana vain neljä laivaa, vaikka laivaliikenne on aktiivista Atlantilla. Kerran yksi laiva tuli lähelle ja kysyi, onko kaikki kunnossa.

Saario kertoo, ettei häntä pelottanut ollenkaan. Saario on hyvässä kunnossa ja on toiminut sukeltajan sekä palomiehen tehtävissä. Välillä esimerkiksi täytyi hypätä pimeään mereen ja selvittää solmuja potkurissa sekä puhdistaa veneen pohjaa kaksi kertaa viikossa.

- Itkin kaksi kertaa ikävää, Saario kertoo Eerikäiselle.

Saario varmisti tyttäriltään ja vaimoltaan, hyväksyvätkö he matkan varmasti.

- Perheeltä ja lähipiiristä tuli tukea ennen matkaa.

Eerikäinen kysyy, millainen tunnelma oli, kun Saario näki maata.

- Ihan tyhjä fiilis. Ei tuntunut miltään. Energiat olivat vain niin loppu.

- Tämä nyt oli jonkinlaista liikuntaa. Ei tuntunut miltään käydä suihkussa ja syödä kunnon ruokaa.

Kuvassa Saario on saapunut Antigualle. Jos kuva ei näy, katso se tästä.

Saario lensi lopulta Suomeen ja on tällä hetkellä Suomessa odottamassa, että venettä korjataan Atlantin toisella puolella. Hänen on tarkoitus lentää Kanadaan ja lähteä sieltä 24. kesäkuuta soutamaan Helsinkiä kohti.

Sunnuntaibrunssissa kuulet myös, kuinka Saario valmistautuu paluumatkaan, millaista ruokaa hän söi kahden kuukauden aikana sekä muita tuntemuksia. Hän kertoo myös, millaiset varusteet hänellä oli sekä kuinka lippikset ja vaatteet mätänivät hänen päällään. 

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplaysta. 

Lue myös: Somen tähtikaksikko MolyBros haluaa päästä näyttelemään suosikkisarjaan

Lue myös: Kuinka Elastinen suhtautuu TikTok-kulttuuriin? Artisti vastaa

Kilpailut

Uusimmat