Kuva: AOP / Tomi Natri

Anna Puu on innoissaan uudesta harrastuksestaan - "Voi olla sellainen kuin on"

05.05.2023 11:15 - Elsa Silvan

Anna Puun uusi single Rakkaus tappaa syntyi osissa ja tehtiin loppuun Los Angelesissa.

Maija Ilmoniemen haastattelussa Radio Novan ilta -ohjelmassa nähtiin vastikään laulaja Anna Puu. Häneltä on ilmestynyt uusi single Rakkaus tappaa. Maija Ilmoniemi ja Anna Puu keskustelevat kappaleen tekemisestä ja siitä, miten yleensä kappaleet syntyvät.

Anna Puulla on ollut kiireinen kevät Voice of Finlandin tähtituomarina. Hän on myös aloittanut uuden voguing-harrastuksen.

- Siellä voi olla sellainen kuin on, hehkuttaa Anna Puu.

Anna Puun arki on kiireistä.

- Arjessa ei jää luovuudelle tilaa.

Hän kertoo, että kappaleen tekoa varten täytyy aina varata kalenterista aika ja keskittyä vain siihen.

- Ei me saada kotona mitään tehtyä. Pitää lähteä mahdollisimman kauas, eri aikavyöhykkeelle, Puu kertoo.

Rakkaus tappaa tehtiin loppuun Los Angelesissa. Kappale on syntynyt palasista eri paikoissa.  Ilmoniemen mielestä kappale tulee olemaan ehdottomasti yksi kesän hiteistä.

Anna Puu kertoo, että keikkailee kesällä pitkästä aikaa todella paljon esimerkiksi festivaaleilla. Hänellä on tänä kesänä mukana uransa suurin kokoonpano, sekä taustalaulajat, jotka eivät ennen ole olleet mukana.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplaysta.

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Anna: Anna Puu ja Jukka Immonen olivat vuosien ajan vain kollegoita, kunnes yllättäen ihastuivat

Lue myös: Miten legendaarinen Prince liittyy Anna Puun tuoreeseen singlelohkaisuun? Kuuntele uusi biisi!

Kilpailut

Uusimmat