Kuva: Fotolia

"Annoin miehelleni luvan maata muiden naisten kanssa, sillä seksi ei enää kiinnosta minua"

19.05.2016 20:30 - Rea Tallgren

Englantilaisen naisen avoin tunnustus on kerännyt paljon kehuja sosiaalisessa mediassa.

Englantilainen tv-juontaja Saira Khan, 46, tunnusti suorassa tv-lähetyksessä, ettei hänellä enää ole minkäänlaista kiinnostusta seksiin. Kahden lapsen äiti sanoi, että hänellä oli aikaisemmin tapana alkaa keksiä tekosyitä iltakuudesta lähtien - siltä varalta siis, että hänen miehensä ehdottaisi seksiä.

- Olen käyttänyt aivan kaikki tekosyyt, joita voi olla, Khan tunnusti haastattelussa. 

Vihdoin Khan päätti olla rehellinen aviomiehelleen ja sanoi, ettei seksi kiinnosta häntä enää ollenkaan. Hän myös antoi miehelleen luvan maata muiden naisten kanssa. 

- Rakastan miestäni edelleen. Kun hän ottaa minut kainaloon, se on ihanaa. Mutta seksi ei kiinnosta minua tippaakaan, Khan summaa. 

"Syö suhteen syvintä olemusta"

Avioliittoneuvoja Harry Bensonin mukaan tilanne ei kuulosta hyvältä. Hänen mukaansa seksi on yksi parisuhteen tilan mittareista.

- Se, ettei seksi kiinnosta enää ollenkaan ja tilanne vain jatkuu samanlaisena, kuulostaa siltä, että suhteessa on jotain vialla. Lisäksi se, että toisen suorastaan työntää vieraiden naisten syliin, luulisi syövän parisuhteen syvintä olemusta, eli yhteistä lupausta ja sitoutumista, hän sanoo. 

Sosiaalisessa mediassa Khanin avointa tunnustusta on arvostettu kovasti. Moni nainen on kertonut elävänsä samanlaisessa tilanteessa, ja kiittänyt Khania avoimuudesta. 

Mitä mieltä sinä olet, jos seksi ei kiinnosta, onko vain reilua antaa toiselle lupa maata muidenkin kanssa?

Lue myös: Järkyttävä trendi nuorten keskuudessa: ”Seksirulettibileissä" yhdellä osallistujalla on HIV

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat