6 asiaa, jotka kannattaa kysyä itseltään ennen lasten hankkimista

Lasten saaminen on iso muutos elämään, joten sitä kannattaa harkita pitkään.

Julkaistu:

Monella biologinen kello alkaa muistutella jossain elämänvaiheessa siitä, että pienten jalkojen tepsutus omassa kodissa voisi täydentää elämän onnen. Jos haaveilet lapsista, sinun kannattaa tiedostaa muutamia tärkeitä asioita perheellisenä elämisestä ennen kuin ryhdyt kumppanisi kanssa toimeen.

1. Onko ajoitus oikea?

Hedelmällisyysspesialisti Jane Frederick on sitä mieltä, että monet parit eivät mieti lasten hankkimista tarpeeksi ajoissa. Jos raskautta halutaan lykätä myöhäisemmälle iälle, parien kannattaa jäädyttää munasoluja ja spermaa etukäteen.

2. Haluatteko molemmat lapsia juuri nyt?

Vaaleanpunaisessa lapsihuumassa saattaa vaikuttaa siltä, että olette molemmat mukana pelissä. Joskus kuitenkin toinen osapuoli pariskunnasta empii vielä. Varmista siis, että molemmat ovat yhtä valmiita lapsen saamiseen.

3. Kuka voi auttaa?

Vanhan sanonnan mukaan lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonaista kyllä. Se pitää terapeutti Maria Brucen mielestä paikkansa. Jokainen pariskunta tulee jossain vaiheessa lapsen syntymän jälkeen pisteeseen, jossa tarvitaan lepoa ja apua. Siksi onkin hyvä suunnitella jo etukäteen se, että keitä voisi mahdollisesti pyytää lapsenvahdiksi.

4. Miten velvollisuudet jaetaan?

Lapsikatraan hoitamiseen vaaditaan paljon aikaa, sitoutumista ja rahaa. Oman kumppanin kanssa kannattaa sopia, kumpi hoitaa lapsen syöttämisen, vauvan yöheräämiset, lasten kuljettamisen hoitopaikkaan ja vaippojen maksamisen.

5. Miten maksatte kaiken?

Lapsen hankkiminen ei ole halpaa. Jälkikasvu kuluttaa rahaa muun muassa hoitomaksuihin, ruokaan, vaatteisiin. Moni vanhempi myös säästää rahaa lapsen tulevaisuutta varten. Jotta taloudelliset menot eivät yllätä, nekin kannattaa laskea etukäteen ja miettiä, mihin panostetaan eniten.

6. Millainen rooli isovanhemmilla on lasten elämässä?

Psykoterapeutti Tina Gilbertsonin mukaan on tärkeää pohtia, millaiset roolit isovanhemmilla on lasten elämässä. Usein lapsenlapsien myötä heidän osuutensa korostuu – monet isovanhemmat haluavat olla tiiviisti lapsenlastensa kanssa tekemisissä. Heistä saattaa saada verratonta apua esimerkiksi lastenhoitoasioissa.

Lähde: Glamour.

Lue myös: Näkörajoitteinen vauva näkee äitinsä ensimmäistä kertaa – reaktio sulattaa sydämen