Yhdysvaltalainen nainen Brynne Huffman poistui kodistaan hoitamaan asioita kaupungille. Päällään hänellä oli valkoinen, väljä kesäpaita sekä puoleen reiteen ulottuvat, tyköistuvat farkkushortsit.
Huffmanin oli täytynyt kerätä rohkeutensa, että hän oli ensin uskaltautunut ostamaan kaupasta lyhyehköt shortsit ja sitten vielä menemään ne päällään julkisille paikoille. ”Uintireissuilla saamani rusketus ja tanssiharrastuksesta saamani lihakset eivät ole mieluisissa paikoissa ja en edusta perinteistä kauneusihannetta (lue: photoshopattua), koska minulla on selluliittia”, hän kertoo. Koska Huffman oli viimein sinut vartalonsa kanssa, näteissä kesävaatteissa ulos meneminen tuntui kuitenkin mukavalta.
Kehuja ja ilkeä huomautus
Huffman suuntasi kauppaan, ja kassalla hänen edessään jonotti noin 60-vuotias nainen. ”Kun tulin jonoon hänen taakseen, nainen kehui rusketustani ja hiuksiani. Juttelimme niitä näitä säästä ja lapsista, kunnes tuli hänen vuoronsa mennä kassalle”, kertoo Huffman.
Huffman kertoo kääntyneensä hänen takanaan jonottaneen, noin 30-35-vuotiaan hyvännäköisen ja melko siron naisen puoleen ja hymyilleen tälle. Päällään naisella oli paita, jossa luki: ”COEXIST”. Nainen aloitti keskustelun, mutta hänen suustaan kuului jotain, mitä Huffman ei osannut odottaa: ”Hiuksesi näyttävät upeilta. Mutta shortseja sinun pitäisi varmaan harkita uudestaan.”
Vieraan naisen ilkeä huomautus sai Hufmanin vihaiseksi. Hän vastasi naiselle, että tämän kannattaisi harkita uudestaan paitavalintaansa. Tämän jälkeen hän jätti naisen huomioimatta, mutta hänen hyvä mielialansa oli pilalla. ”Tahdoin vain mennä kotiin ja vaihtaa vaatteet. Se teki minut vihaiseksi.”
”Juhlikaa toisianne joka päivä”
Kotona Huffman kirjoitti tilanteesta Facebook-päivityksen. Tilanne oli saanut hänet pohtimaan, miten ylipaino vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen. Hän muistuttaa, etteivät kaikki ennakkoluulot pidä aina paikkansa. Hän vaatii, että ihmiset korjaisivat tuomitsevan asenteensa.
”Pluskokoiset eivät välttämättä elä epäterveellisesti.
Pluskokoiset eivät välttämättä ole aina laiskoja.
Pluskokoiset eivät välttämättä ole rumia tai epähaluttavia tai lahjattomia tai vähempiarvoisia ihmisinä.
Teillä saattaa ongelma vartaloni kanssa. Minulla ei ole. Olen tehnyt valtavasti töitä tuomitsevan perheen ja ystävien takia, kokenut avioeron ja masennuksen, jotta olisin kaiken sen jälkeen viimein sinut vartaloni kanssa.
Naiset, älkää lytätkö toisianne.
Juhlikaa toisianne. Joka päivä.”
Katso alta Huffmanin nettihitiksi noussut päivitys.
Lue myös: ”Uimapuvun ostaminen on katastrofi” – naiset paljastavat, millaisia tunteita pukukopissa herää
Lue myös: Miehetkin kärsivät ulkonäköpaineista: ”Olen vihannut kehoani jo kauan”
Lue myös: Bloggaajan kirjoitus hermostutti ihmiset: ”Olen liian kaunis”