Kuva: Fotolia

Aloitatteko yhteiselon kumppanisi kanssa? Lue, mihin kannattaa valmistautua ennen muuttoa

20.08.2016 10:15 - Tiina Svensk

Yhteen muuttaminen aloittaa parisuhteessa aivan uuden vaiheen, joka vaatii molemmilta osapuolilta totuttelua.

Oletko muuttamassa yhteen kultasi kanssa, ja muuttolaatikot ovat jo pakattuina? Vai oletteko kenties saaneet kotinne järjesteltyä juuri valmiiksi? Your Tangon mukaan uusi elämänvaihe asettaa parisuhteelle myös haasteita. 

Sivuston artikkelin mukaan yhteen muuttaessa kannattaa valmistautua ainakin seuraaviin asioihin:

1. Harkitse muuttamista tarkkaan: Monille pariskunnalle yhteen muuttaminen tapahtuu puolivahingossa, eikä yhteiselon plussia ja miinuksia harkita tarkkaan. On kuitenkin tärkeää miettiä yhteiseloa tarkkaan, ja keskustella siitä yhdessä kumppanin kanssa.

2. Valmistautukaa muutokseen: Muutos on välttämätöntä, kun olette muuttamassa yhteen. Valmistautukaa siis henkisesti siihen, että elämänne tulee muuttumaan huimasti yhteiselon myötä. Saatatte nähdä toisianne enemmän kuin uskottekaan, ja toisen arkiset tavat saattavat tulla yllätyksenä - vaikka kuvittelitkin tuntevasi kumppanisi läpikotaisin.

3. Ota aikaa itsellesi: Vaikka asuttekin yhdessä, se ei tarkoita, että teidän täytyisi olla koko ajan yhdessä. Oman ajan ottaminen on äärettömän tärkeää parisuhteessa, joten huolehdi omasta ajastasi myös saman katon alla.

4. Hyväksykää toisenne täysin: Tämä ei tarkoita, että sinun täytyisi pitää täysin samoista asioista kuin kumppanisi. Hyväksy kuitenkin kumppanisi tapa elää ja olla, vaikka se olisikin erilainen kuin sinun. Saatatte oppia toisiltanne yllättävän paljon.

5. Myönnä virheesi: Parisuhteessa vihanpito ei kannata, ja riidat yhteisessä kodissa ovat välttämättömiä. Yrittäkää siis aina ymmärtää myös toisen osapuolen näkökantaa asioihin, ja myönnä virheesi, jos niihin olet sortunut.

6. Rakentakaa hyviä rutiineja yhdessä: Luokaa hyviä rutiineja päiviinne yhdessä. Juhlistakaa syntymäpäiviänne, vuosipäiviänne ja muita merkkipaaluja yhdessä - tehkää arkeenne juhlaa yhdessä. Se pitää kipinää yllä pitkässäkin suhteessa.

7. Kunnioittakaa toisianne: Kunnioittaminen on parisuhteen kivijalka, joka luo pitkän ja terveen suhteen. Se saattaa kuitenkin unohtua yhteiselon myötä hyvinkin helposti. Vaalikaa siis keskinäistä kunnioitusta yhteen muutettuanne.

8. Pitäkää yhteyttä pitkin päivää: Kerro kumppanillesi, miten päiväsi sujuu ja kysy, mitä hän on tehnyt päivän aikana. Näin pysytte kartalla siinä, mitä toinen on kokenut päivän aikana ennen kotiin saapumistaan. Yhteydenpitäminen osoittaa välittämistä ja on arkinen, mutta arvokas teko.

9. Kehu kumppaniasi ystävillesi ja perheellesi: Kuulostaako omahyväiseltä? Sitä kehuminen ei todellakaan ole, sillä läheisesi toivovat, että jaat elämäsi mahdollisimman ihanan ihmisen kanssa. Kun kehut kumppaniasi läheisillesi, ymmärrät myös, kuinka upean ihmisen kanssa saat elää.

10. Olkaa armollisia toisillenne: Yhteen muuttaminen on valtavan suuri muutos, johon molemmat reagoivat omalla tavallaan. Antakaa toisillenne aikaa tottua uuteen elämäntilanteeseen ja hyväksykää tapanne reagoida. Osoittakaa toisillenne, että uudessa kodissa kaikki tunteet ja reaktiot ovat hyväksyttyjä - ja kunnioitettuja.

Lue myös: Muutto edessä? Tee siitä kivottomampi täsmävinkeillä

Lue myös: Muuttaminen on joskus hyvin tuskallista - 10 asiaa, jotka käyvät jokaisen mielessä

Lähde: Your Tango

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat