Kuva: Senja Rapila

Henri, 29: "On kylmää ja lapsellista jättää toinen viestillä"

11.12.2016 10:10 - Senja Rapila

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Henri.

"Rakkaus voi olla jollain tapaa tietynlainen riippuvuus. Se on ehkä melko yleinenkin vastaus, voisin kuvitella kuulevani sen monen ihmisen suusta.

Kun minulle annetaan rakkautta, silloin minun on helppo kiintyä toiseen ihmiseen. Muuten se on minulle todella vaikeaa, vaikka tapaan todella paljon ihmisiä. Vaikka he antaisivatkin minulle huomiota, ei sillä ole väliä. Mutta sitten kun menen astetta pidemmälle, eli ihastun, niin sitten ihastun kunnolla. Kun saan rakkautta itselleni, pystyn antamaan sitä takaisin. Sitten jos se viedään minulta pois, huomaan, että tarvitsen sitä."

Rakkaus ja mustasukkaisuus

"Minulle tärkeintä parisuhteessa on se, että molemmat ovat itsenäisiä. Lähinnä tämä peilaantuu siihen, että minulla on aina kädet täynnä kaikkia eri juttuja. Jos nainen olisi liian kiintynyt minuun ja haluaisi pitää minut kontrollissaan, tossun alla, en ole sellainen. Suhteessa pitää olla myös niitä yhteisiä juttuja, mutta osapuolten tulee olla itsenäisiä niin, että molemmilla on omat juttunsa ja omat elämänsä suhteen ulkopuolella. Molemmat kuitenkin pystyisivät elämään saman katon alla, vaikka molemmilla onkin ihan oma elämä. Se on tärkeää, että kaksi itsenäistä ihmistä osaavat yhdistää itsenäiset elämänsä ja tehdä niistä kuitenkin tavallaan yhden kokonaisen.

Rakkauden takia en lähtisi muuttamaan itseäni, vaan haluaisin pysyä sellaisena kuin olen. Jos olisin menettämässä jonkun, en silti pystyisi omaa käyttäytymistäni muuttamaan.

Entinen tyttöystäväni oli todella mustasukkainen minusta. Jos joku nainen tuli juttelemaan vaikka baarissa - vaikka itse en tehnyt elettäkään - hän oli todella mustasukkainen. Mielestäni mustasukkaisuus on kyllä aika vaikea laji. Se on mielestäni todella raskasta, kun joku vahtii ja epäilee jokaista liikettä.

Jos on aihetta mustasukkaisuuteen, se on silloin ymmärrettävää, mutta ylimustasukkaisuus alkaa hiljalleen rasittaa parisuhdetta. Se ehkä omalla tavallaan jätti jäljet yhdestä suhteestani. Silloin jouduin muuttamaan itseäni ja käytöstäni, koska en pystynyt olemaan tyttöystäväni sairaalloisen mustasukkaisuuden takia oma itseni.

Ehkä ne henkilöt eivät ole tarpeeksi itsevarmoja, jotka ovat mustasukkaisia kumppaneistaan. Että he kuvittelevat juuri sen tunteen, että he menettävät kumppaninsa, jos hän puhuu jollekin toiselle. En ole kyllä itse ainakaan antanut siihen yhtään syytä omalla toiminnallani... ikinä. Silloin jos ihastun tai rakastun, silloin minulla on tasan se yksi polku. Voin vitsillä katsella jotain mimmejä, mutta ei minun tarvitse asian eteen tehdä mitään. En ole ikinä pettänyt ketään. Sekään ei ole mikään ylpeyden aihe, vaan se on ihan normaalia ja luonnollista, ei ihmisen pidäkään pettää, jos on joku yksi tietty ihminen."

Rakkaus parisuhteessa

"Viimeisimmässä suhteessani toinen osapuoli ei tainnut kertaakaan sanoa, että hän rakastaisi minua. Sanoin kyllä hänelle, että rakastan häntä. Mutta minulle se ei ole ehkä niin iso sana loppupeleissä, vaikka ne tunteet ovat aika suuret. On sillä sanalla kuitenkin painoarvoa. 

Silloin kun huomaan sen tunteen, alan käsittää sen jo siinä vaiheessa rakkautena. Minun on todella helppo sanoa "rakastan sinua", kun pystyn heittäytymään täysillä siihen suhteeseen. Näen sen sanan niin eri kantilta kuin moni muu ja yksi syy tähän on se, että olen kiertänyt ja nähnyt maailmaa. Olen nähnyt todella paljon onnellisuutta, erilaista rakkautta. Se ajatus on sitten muokkaantunut ja siitä on tullut erilainen. Joskus mietin, että mikä tuotakin suomalaista vaivaa, että eikö se osaa sanoa tunteitaan tai miksi se on niin vaikea. Jokaisen ihmisen täytyisi matkustaa ja käydä kuplansa ulkopuolella, että näkisi sen, kuinka ihminen voi olla onnellinen, rakastunut ja vihainen eri tyyleillä. Se avaa silmiä.

Minut on jätetty viimeksi tyyliin ala-asteella viestillä. Sehän minusta onkin huvittavinta, että ala- ja yläasteella jengi teki sitä, mutta että jos jotkut tekevät sitä vielä tässä iässä. Minun mielestäni se on vain kylmää ja lapsellista jättää toinen ihminen tuolla tavalla. Kun on antanut itsestään niin paljon sille suhteelle, sitten se viedäänkin pois yhtäkkiä vain yhdellä, pienellä tekstarilla.

Ihmisten tulisi rakastaa ja välittää toisistaan, oppia virheistä, ymmärtää vaikeissa tilanteissa toista ja hypätä välillä myös niiihin toisen osapuolen sappaisiin nähdäkseen asiat toiseltakin kantilta."

Pääset lukemaan aikaisemmat Rakkaudesta-artikkelit täältä

Kilpailut

Uusimmat