Kuva: Fotolia

Onnettomissa parisuhteissa eläviä yhdistää ikävä asia – eihän koske sinua?

08.02.2017 11:15 - Erica Alaluusua

Parisuhteen loppu saattaa olla käsillä, mikäli katseesi usein kääntyy toisiin pöytiin, väittää parisuhde-ekspertti.

Mikäli pohdit, onko sinulla ja kumppanillasi tulevaisuutta, voi parisuhde-ekspertti James Preecen vinkistä olla apua. Preece kertoo, että jokainen onnettomassa parisuhteessa oleva nimittäin miettii, millaista olisi olla jonkun toisen kuin oman kumppaninsa kanssa.

Preecen mukaan asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. 

- On hyväksyttävää fantasioida julkisuuden henkilöstä, mutta jos jatkuvasti katselet muita ihmisiä ympärilläsi, sinun tulee kyseenalaistaa miksi, Preece kertoo.

Suhde ei Preecen mukaan voi hyvin, mikäli koet jääväsi sinkkuystäviesi elämän ulkopuolelle parisuhteesi vuoksi, tai mietit, millaista olisi käyttää erilaisia deittipalveluja, kuten Tinderiä. 

- Nämä ovat massiivia merkkejä siitä, että jokin on parisuhteessasi pielessä. Preece toteaa ja jatkaa:

- Jos mietit usein romanttisessa mielessä muita ihmisiä kuin kumppaniasi, se johtuu lähes aina siitä, että olet tylsistynyt. Tällöin voi suhteen taika nopeasti haalistua ja lakkaat panostamasta sen toimivuuteen.

Vika on Preecen mielestä rutiininomaisessa parisuhteessa, jossa mitään uutta ei tapahdu. Tämän myötä jännitystä haetaan katselemalla suhteen ulkopuolelle.

Jos suhteen haluaa kuitenkin pelastaa sammumispisteeltä, ehdottaa Preece keinoksi rutiinien muuttamista ja uusien asioiden kokeilemista. Mikäli asiat eivät kuitenkaan muutu, Preece kannattaa parisuhteen hylkäämistä suosiolla.

- On parempi poistua kuolleesta suhteesta kuin pysyä yhdessä pelkästään suhteen vuoksi.

Lue myös: Eikö parisuhteesi pelota sinua? Tunnista merkeistä, oletko väärän ihmisen kanssa

Lue myös: Joskus on parempi olla yksin: Merkit, jotka kertovat sinun tyytyneen keskinkertaiseen parisuhteeseen

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat