Epäiletkö kumppanisi pettävän? Kolme suurta hälytysmerkkiä

Yksityisetsivän mukaan puhelimen piilottelu on yksi suurimmista hälytysmerkeistä.

Julkaistu:

Pettäminen ei ikävä kyllä ole lainkaan tavatonta ja sitä sattuu suhteissa ympäri maailman. Independentin haastatteleman yksityisetsivän mukaan onkin olemassa kolme suurta hälytysmerkkiä, joita kenenkään suhteessa olevan ei kannattaisi sivuuttaa.

Honey Potterin mukaan ensimmäisenä muuttuu yleensä käytös matkapuhelimen suhteen.

– Jos kumppani peittelee puhelintaan, eikä anna sinun nähdä sitä, on hänellä melko varmasti salattavaa, Potter kertoo.

Toinen merkki sen sijaan on se, että kumppani jää kiinni jonkinlaisesta valheesta. Kolmas taas on tunne siitä, että jotain todella on vialla.

– Jos kumppani alkaa viettää entistä enemmän aikaa töissä, on se merkki josta kannattaa huolestua.

Jos siis omassa suhteessasi nousee esiin, joitain edellä mainittuja piirteitä, kannattaa ehkä hieman keskustella oman rakkaan kanssa. Kaikelle voi olla syy, mutta asiat on hyvä puhua, ettei tule vain olettaneeksi asioita.

Lue myös: Asiat, jotka voivat satuttaa henkisesti enemmän kuin pettäminen

Lue myös: Voiko tekstailu olla pettämistä? 5 virtuaalisen salasuhteen tunnusmerkkiä

Lähde: Independent