Kuva: Fotolia

Mistä sitoutumiskammo johtuu ja miten siitä voi päästä yli? Asiantuntijat kertovat

03.05.2017 12:15 - Senja Rapila

Asiantuntijat kertovat, että sitoutumiskammo alkaa muodostua jo varhaisessa iässä. Kaikki saa alkunsa vanhemman ja lapsen välisestä kiintymyssuhteesta.

Vaikka monet vitsailevatkin "isiongelmista" tai "äitiongelmista", jos joku kertoo olevansa sitoutumiskammoinen, ei välttämättä kyseessä ole konkreettiset ongelmat, kuten puhevälit, omien vanhempien suhteen. Sitä onkin pohdittu pitkään, että onko sitoutumiskammossa kyse vain edellisten suhteiden aiheuttamasta epävarmuudesta, vai voiko se muodostua henkilölle jo ennen kuin tulee seurusteluikään.

Asiantuntijat ovat kertoneet Independent-julkaisulle, että sitoutumiskammo voi johtaa juurensa edellisistä, ehkä epäonnistuneista parisuhteista ja ihmissuhteista, mutta ennen kaikkea henkilön suhteesta omiin vanhempiinsa. Psykologi Abigael San kertoo, että lapsen ja vanhemman välisellä kiintymyssuhteella on suuri vaikutus asiaan.

- Jos se turvallinen suhde häiriintyy aikaisessa elämänvaiheessa (lapsena), se voi aiheuttaa ongelmia vanhemmiten parisuhteissa. Yksi niistä ongelmista voi olla vaikeudet sitoutumisen kanssa.

Esimerkiksi silloin, jos vanhempi on toiminut epäjohdonmukaisesti lapsensa kanssa. Epäjohdonmukaisuudella tarkoitetaan sitä, ettei lapsi ole koskaan kyennyt ennakoimaan vanhempansa reaktiota lapseen, vaan se on vaihdellut vanhemman tunnetilan mukaan passiivisesta, välinpitämättömästä yli-innokkaaseen.

- Aikuisella, joka on ulkopuolinen ja etäinen, on todennäköisesti ollut etäiset vanhemmat, San kertoo.

Kuinka päästä yli sitoutumiskammosta?

Asiantuntijat uskovat, että sitoutumiskammosta pystyy päästä eroon ajan myötä, vaikka se tuntuisikin vaikealta. He kertovat, että ensimmäinen askel on asian ymmärtäminen, hyväksyminen ja siihen heijastaminen.

Toinen askel on löytää yhteydet tämänhetkisen käytöksen ja aiemman kiintymyssuhten välillä. Tämän jälkeen pääset käsiksi siihen, joka on aiheuttanut traumaattisen ihmissuhdekokemuksen, pelon tai kaunan lapsuudesta (tai edellisestä suhteesta), joka puolestaan on vaikuttanut sitoutumispelkoon.

Asiantuntijat eivät usko siihen, että kammosta pääsisi noin vain eroon sen jälkeen, kun tapaa sen oikean ihmisen. Mikäli asiaa ei käsittele itse, saattaa se jäädä kummittelemaan pään sisälle tukahdutettuna.

- Jos kuitenkin löydät suhteen, jossa toisella osapuolella on turvallisempi kiintymyssuhde kuin sinulla, parannat todennäköisesti mahdollisuuksiasi terveemmän kiintymyssuhteen luomisessa, San kommentoi.

Tiesitkö myös sen, että osa miehistä eivät todella ole kykeneviä sitoutumaan suhteeseen täysillä, vaan sortuvat pettämään viallisen geenin vuoksi? Voit lukea aiheeseen liittyvän artikkelin täältä.

Lähde: Independent

Lue myös: Pelottaako parisuhde? Testaa oletko sitoutumiskammoinen

Lue myös: Eikö mies halua sitoutua? Syy voi olla yllättävä

Lue myös: Pelkäätkö sitoutumista? 10 asiaa, joihin voit samaistua

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat