Kaikki artikkelit

Planeettojen liikkeet saavat merkit pohtimaan sitoutumista.
Eräs hälytysmerkki on se, että deitti ei ota sinua koskaan mukaan lähtiessään viettämään aikaa ystäviensä tai perheensä kanssa.
Eräs suurimmista hälytysmerkeistä on se, että tiedostat hakeutuvasi aina suhteisiin, jotka eivät lopulta ole sinulle hyväksi.
Sitoutumiskammoinen saattaa alitajuisesti etsiä deittikumppanista juuri niitä piirteitä, joita ei sietäisi seurustelukumppanissaan vakavassa parisuhteessa.
Jos vain sinä joudut joustamaan ja tekemään kompromisseja parisuhteenne eteen, on todennäköistä, että kumppanisi ei ole yhtä sitoutunut suhteeseen kanssasi.
Jos kumppanisi on haluton esittelemään sinut ystävilleen ja perheelleen on mahdollista, että hän kärsii sitoutumiskammosta.
Sitoutumiskammolle on useita syitä. Esimerkiksi neitsyttä on vaikea miellyttää ja härkä haluaa nauttia nuoruudestaan mahdollisimman pitkään.
Kotiavaimen antaminen kertoo sitoutumishalun lisäksi myös luottamuksesta, jota tuntee deittikumppaniaan kohtaan.
Mikäli kumppanisi kunnioittaa sinua ja luotat häneen sataprosenttisesti, kertoo se siitä, että sitoutuminen on hyvä idea.
Asiantuntijat kertovat, että sitoutumiskammo alkaa muodostua jo varhaisessa iässä. Kaikki saa alkunsa vanhemman ja lapsen välisestä kiintymyssuhteesta.
Vaikeus tehdä suuria päätöksiä tai kiinnostuksen puute romantiikkaa kohtaan voivat kertoa siitä, ettei kumppanisi ole vielä valmis sitoutumaan vakavasti.
Yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen voi ahdistaa sitoutumiskammoista.
Pitkän tähtäimen yhteisen suunnitelmat ja lauantai-illan viettäminen yhdessä kotona ovat merkkejä siitä, että viihdytte loistavasti yhdessä.
Moni tahtoo nauttia elämästään villinä ja vapaana mahdollisimman pitkään. Tällaisiin kuvioihin ei vakituinen seurustelukumppani mahdu.
Sitoutumiskammoisia ihmisiä löytyy paljon, mutta kun se oikea hetki tai ihminen tulee vastaan, mieli voi muuttua täysin.
Tiettyjä merkkejä seuraamalla voi selvittää, kuinka pitkäaikaisen suhteen mies haluaa.