Kuva: Fotolia

Tuletko juttuun kumppanisi ystävien kanssa? Kertoo suhteenne kestävyydestä

08.05.2017 21:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan asenteesi kumppanisi ystäväpiiriä kohtaan saattaa antaa osviittaa siitä, oletteko yhdessä vielä vuosien päästä.

Erityisesti miesten kannattaisi tulla hyvin juttuun rakkaansa ystävien kanssa, sillä muuten todennäköisyys parisuhteen kariutumiseen nousee. Se, kuinka paljon nainen pitää miehensä ystäväpiiristä, ei puolestaan ole yhtä vahvasti sidoksissa pitkän tähtäimen eroriskiin.

Näin ainakin väitetään tuoreessa tutkimuksessa, joka on julkaistu Journal Of Social And Personal Relationships -lehdessä ja josta Daily Mail uutisoi.

Tutkimukseen osallistui 400 avioparia. Tutkijoita kiinnosti, oliko osallistujien eroamisen todennäköisyydellä yhteyttä siihen, mitä mieltä suhteen osapuolet olivat toistensa ystävistä. Pareja seurattiin peräti 16:a vuoden ajan.

Tuloksista selvisi, että mitä enemmän miehillä oli kielteisiä tunteita vaimonsa ystäviä kohtaan, sitä suurempi oli parin eroriski 16:a vuoden aikana. Yhteys eroriskiin oli yhtä vahva, vaikka tutkijat ottivat huomioon muita eroamisen todennäköisyyteen vaikuttavia tekijöitä.

Syyt 

Entä miksi sillä on tutkimuksen mukaan väliä, pitääkö kumppani vastapuoliskonsa ystävistä vai ei?

- Vaikka laajasta sosiaalisesta tukiverkosta voi olla hyötyä, kahden erillisen perheestä ja ystävistä koostuvan verkoston ylläpitäminen voi olla haaste pareille, tutkija Amy Rauer selvittää.

Tutkijat pohtivat muita syitä tutkimustuloksen takana näin: ”Vaimot saattavat kääntyä miehiä useammin ystäviensä puoleen etsiessään ratkaisuja ongelmiinsa, myös ongelmiin avioliitossaan. Aviomiehet saattavat puolestaan kokea vaimonsa sosiaaliset suhteet häiritsevinä, jos he eivät ole täysin vakuuttuneita hänen ystävistään.

Millaisen ystävän tarvitset horoskooppisi perusteella? Lue aiemmasta jutustamme tästä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat