On olemassa sellaisia universaaleja seikkoja, joista voi päätellä, ettei mies arvosta sinua oikeasti ja vilpittömästi. Jokainen ansaitsee suhteen, jossa häntä kohdellaan kunnioittavasti ja niinpä muunlaisesta suhteesta kannattaisikin lähteä mahdollisimman pian. On aina parempi olla yksin kuin suhteessa, jossa esiintyy välinpitämättömyyttä ja jopa henkistä väkivaltaa.
Listasimme alle sellaisia piirteitä, jotka eivät kuulu arvostavaan ihmissuhteeseen.
1. Jos huomaat roikkuvasi miehessä ja vakuuttelevasi itsellesi, että hän muuttuu, olet jo pulassa.
2. Et kuuntele sitä pientä ääntä, joka yrittää kuiskia korvaasi, että jotain on todella pahasti pielessä, jos mies tekee sinulle oharit lauantai-iltana.
3. Luulet, että hänen flirttailunsa ja kohteliaisuutensa ovat aitoja – todellisuudessa kyse voi olla siitä, että hän ei oikeasti ole kiinnostunut tutustumaan sinuun ja mielenkiintosi kohteisiin kunnolla.
4. Hän ei koskaan vie sinua ”kunnon treffeille” – sen sijaan te yleensä hengailette hänen tai sinun kotona.
5. Yrität puolustella jokaista hänen tekoaan.
6. Sinä laitat hänelle viestiä usein, koska ajattelet häntä paljon, hän tekstaa sinulle vain silloin kun häntä itseään huvittaa.
7. Hän ei suostu tekemään kanssasi pitkän tähtäimen suunnitelmia. Silti yrität puolustella sitäkin ominaisuutta sillä, että hän on spontaani.
8. Hän ei soittele sinulle, hän vain tekstaa.
9. Joskus hänestä ei kuulu päiviin. Olet jo päättänyt unohtaa hänet, mutta sitten hän tykkää Instagram-kuvastasi – ja olet taas koukussa.
10. Hän ei välttämättä ole kovinkaan kunnianhimoinen esimerkiksi työnsä suhteen.
11. Hän ei koskaan kysele, oletko tapaillut muitakin hänen aikanaan – häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta.
12. Jos sanot hänelle, ettet ole kuullut hänestä, hän kääntää asian sinun syyksesi: ”Hei kaunokainen, en minäkään ole kuullut sinusta! Miten menee, kuumis?”
Kerroimme aikaisemmin mukavammista piirteistä; sellaisista, joista tunnistaa tavanneensa sielunkumppaninsa. Lue tuo juttu tästä.
Lue myös: Miehet paljastavat: Asiat, jotka saavat mielenkiinnon sammumaan hetkessä
Lähde: Elite Daily