Kuva: Fotolia

Kannattaako teidän mennä naimisiin? Tee nopea testi

13.06.2017 20:15 - Senja Rapila

Aina avioliiton onnelliseen satamaan ei kannata kiirehtiä, sillä joskus pitkä harkinta voi olla elämänpituisen avioliiton salaisuus.

Mikäli vastaat alla oleviin kysymyksiin myöntävästi, olette valmiita menemään naimisiin rakkaasi kanssa.

1. Olette yhtä mieltä lapsien hankkimisesta.

Ennen naimisiinmenoa on tärkeää puhua siitä, haluatteko lapsia tulevaisuudessa. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, voi siitä tulla suuri ongelma.

2. Tulevaisuudenhaaveenne ovat samanlaisia.

Haluaako toinen osapuoli jäädä aikaisin pois työelämästä ja matkata maailmanympäri, kun taas sinä haluaisit viettää aikaa enemmän omassa kodissa? Tässä vaiheessa kannattaisi pohtia naimisiinmenoa tarkkaan, sillä erimielisyydet elämänhaaveissa voivat kariuttaa suhteen pahasti myöhemmin.

3. Perheasiat ovat kunnossa.

Täydellisessä maailmassa kaikki tulevat toimeen keskenään, mutta todellisuudessa perheiden välillä voi olla pahastikin kitkaa, eikä välttämättä kaikki perheenjäsenet pidä toisistaan.

Jos sinusta tuntuu jatkuvasti siltä, että joudut valitsemaan oman perheesi ja tulevan puolisosi väliltä, kannattaa avioliittoa lykätä ainakin hetkeksi ennen kuin tilanne tasoittuu.

4. Olette yhtä mieltä raha-asioista ja niiden hoitamisesta.

Tuleeko teille yhteiset tilit ja rahat? Otatteko lainaa, ja kuinka paljon säästätte ennen lainan ottamista? Onko molemmilla omat rahat ja omat menot? Raha-asioista tulisi puhua ennen avioliittoon menemistä, sillä raha voi tuoda suuria, joskus ylitsepääsemättömiä, ongelmia suhteeseen.

5. Arvonne ovat samanlaisia.

Jos kumppanisi olettaa, että jäät kotiäidiksi esikoisenne synnyttyä, tai että sinä hoidat aina kotityöt, voi siitä tulla ongelma. Keskustelkaa arvoistanne ja siitä, millaisia odotuksia teillä on avioliiton suhteen. Joillain arvot ovat perinteisempiä, kun taas toisilla modernimpia.

6. Yhteisymmärrys siitä, mitkä asiat päätetään yhdessä.

Vielä seurustellessa asioista voi päättää aika pitkälti itse, mutta vakavammassa suhteessa ja varsinkin avioliitossa kaikki päätökset tulisi tehdä oletetusti yhdessä kumppanin kanssa. Keskustelkaa siis siitä, millaisissa asioissa teette yhteisiä päätöksiä ja millaisissa asioissa molemmat saavat käyttää omaa järkeään.

7. Olette samalla aaltopituudella uskonnon kanssa.

Jos olette kasvaneet eri uskonnoissa, kannattaa tästä keskustella ennen avioliittoa. Luopuuko jompi kumpi omasta uskonnostaan? Kumpi se on? Kumpaan uskontoon lapsi kasvatetaan?

8. Olette samaa mieltä yksiavioisuudesta.

Yksi ja tärkeä. Jos toinen haluaa avoimen suhteen myöhemmin avioliitossa ja tietää sen jo ennen naimisiinmenoa, saattaa se olla pettymys hänelle, mikäli itse haluaisit nauttia yksiavioisesta liitosta elämänne loppuun asti.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Romanttisimmat lomakohteet kuherruskuukauteen - katso suositus horoskooppimerkillesi

Lue myös: Hääkakun leipojan uskomaton suoritus leviää - "muottina" oikea morsiuspuku!

Kilpailut

Uusimmat