Kuva: Fotolia

Noloimmat paikat, joissa pariskunnat ovat jääneet kiinni seksin harrastamisesta

28.06.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Joskus kannattaa miettiä muutaman kerran missä paikassa intohimolle antaa vallan.

Joskus vain intohimo pakkautuu niin suureksi, että edes seksin harrastamispaikalla ei ole väliä. Huffington Post -julkaisu listasi noloimmat tilanteet, jossa pariskunnat olivat jääneet kiinni lemmenleikeistään. Esimerkiksi eräs pariskunta antautui toisilleen kirkossa. Tyttö oli poikaystävänsä kanssa harrastamassa seksiä kirkossa, kun hänen nuorisopastorinsa käräytti heidät. 

"Jäin kiinni tänään kiinni hississä seksin harrastamisesta. Hissin ovet avautuivat ja mies, joka oli odottamassa hissiä kehoitti meitä siirtymään muualle. Hän otti vielä kuvan meistä ja lähti pois."

"Poliisit koputtivat auton ikkunaan, jossa olimme harrastamassa seksiä. Kävi ilmi, että lähistöllä oli tapahtunut ryöstö, jonka jälkeen ryöstäjät olivat paenneet samanlaisella autolla. Oli ilmiselvää, että auto ei ollut meidän." 

"Minä ja poikaystäväni jäimme kiinni vaatekaupan sovituskopissa. Emme saaneet edes lähtöpasseja kaupasta, meitä pyydettiin vain lopettamaan." 

"Olimme poikaystäväni kanssa harrastamassa seksiä hotellin katolla. Emme tienneet, että katto-oven aukaisu laukaisisi myös hälytyksen, jonka jälkeen poliisi tulisi paikalle." 

" Jäin kiinni toimistolla pomolleni ja sain potkut. Harrastin nimittäin hänen tyttärensä kanssa seksiä." 

" Olimme poikaystäväni kanssa metsässä harrastamassa seksiä, kun paikalle saapui pariskunta kahden pienen lapsensa kanssa. "

Lue myös: Harrastitko seksiä ensitreffeillä? Haihduta mahdollinen morkkis 6 voimalauseen avulla

Lähde: Huffington Post 

Kilpailut

Uusimmat