Kuva: Fotolia

Seksielämä voi kertoa parisuhteen piilevistä ongelmista – paljastavat merkit listattiin

06.07.2017 12:45 - Emmi Moilanen

Yksittäiset mutta toistuvat ongelmat seksielämässä voivat olla merkki siitä, että parisuhde on tulossa tiensä päähän.

Parisuhde ei ole aina ruusuilla tanssimista ja seurustelusuhteen aikana kumppanin kanssa koetaan niin ylä- kuin alamäkiäkin. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että suhteenne on ajautumassa lopullisesti tuuliajolle, seksielämänne voi kertoa yllättävän paljon parisuhteenne tilasta.

Tunteiden hiipumisesta voi olla vaikea keskustella ja joskus tylsäksi käyneeseen parisuhteeseen jää roikkumaan tottumuksesta kumppaniaan kohtaan. MindBodyGreen-sivusto listasi merkit joita tulisi tarkkailla erityisesti silloin, kun epäilee suhteessa olevan pinnan alla kyteviä, selvittämättömiä ongelmia.

1. Kaipaat seksiltä jatkuvasti "jotakin enemmän"

…mutta et välttämättä itsekään tiedä, mitä toivoisit petipuuhiinne lisää. Jos saat jatkuvasti itsesi kiinni ajatuksesta, että seksielämästänne tuntuu puuttuvan jotain, voi se olla ensimmäinen hälytysmerkki parisuhteen kuumimman liekin hiipumisesta.

Sen sijaan, että ohittaisit nämä ajatukset olan kohautuksella, yritä selvittää, mikä herättäisi seksuaaliset halusi uudelleen. Kerro ajatuksistasi myös kumppanillesi ja kysy kokeeko myös hän, että petipuuhianne voisi piristää aivan uudella tavalla.

2. Ette jaksa miellyttää toisianne samalla tavalla kuin ennen

Merkki rakkauden laimenemisesta voi olla myös se, että ette jaksa panostaa seksipuuhissa enää samalla tavalla toistenne nautintoon kuin ennen. Huono merkki on myös se, jos valitsette petipuuhien sijaan yhä useammin television katselun, railakkaan juhla-illan ystävien kanssa tai iltamyöhään kestävät harrastukset. Parisuhteessa oma-aika on ensiarvoisen tärkeää, mutta se ei saisi olla jatkuvasti esteenä seksin harrastamiselle.

3. Yritätte selviytyä aktista mahdollisimman nopeasti

Parisuhteen lähestyessä loppuaan on todennäköistä, että myös yhteiset hetket vällyjen välissä kutistuvat niin vähiin kuin vain mahdollista. Hälytysmerkki rakkauden hiipumisesta voikin olla se, että rakastelustanne on tullut rutiininomaista suorittamista, ettekä kokeile enää uusia asioita sängyssä samalla innolla kuin ennen.

4. Joudutte toistuvasti aikatauluttamaan seksinne

On normaalia, että etenkin ruuhkavuosien aikana seksin harrastaminen voi jäädä parisuhteessa taka-alalle. Jos kuitenkin jatkuvasti harrastatte seksiä vain sen takia, että yhteiseen kalenteriin on merkattu niin, on mahdollista, että parisuhteessanne kytee pinnan alla myös muita ongelmia kuin elämäntilanteesta aiheutunut jatkuva kiire.

Parisuhdevalmentaja Bez Stone kirjoittaa MindBodyGreen-sivuston artikellissa, että jos seksiä harrastaa kerran viikossa vain sen takia, että saa pitää loppuviikon vapaata petipuuhista, on lähes varmaa, että parisuhteessa on ongelmia myös muulla saralla kuin seksielämässä. Halun harrastaa seksiä pitäisi lähteä intohimosta kumppaniaan kohtaan eikä sen takia, että pakollinen velvollisuus on taas hoidettu vähäksi aikaa pois päiväjärjestyksestä.

5. Seksin jälkeen olo tuntuu uupuneelta

…eikä pelkästään hyvällä tavalla. Seksin jälkeen olon pitäisi tuntua hyvältä, rentoutuneelta ja siltä, kuin olisi juuri ottanut virkistävät nokoset.

Jos koet petipuuhien olevan uuvuttava velvollisuus, josta sinun tulee vain selviytyä muiden arkiaskareiden lomassa, on hyvä keskustella kumppanisi kanssa vakavasti parisuhteenne tilanteesta ja siitä, millä keinoilla voisitte sytyttää intohimon liekit roihuamaan uudelleen.

Lue myös: Miksi naiset haluavat seksiä? Yleisimmät syyt julki

Lue myös: "Miksi emme enää harrasta seksiä?" - avioliitossa elävät avautuivat suhteestaan

Lue myös: Missä iässä ihminen harrastaa elämänsä parasta seksiä? Vastaus saattaa yllättää

Lähde: MindBodyGreen

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat