Miksi naiset teeskentelevät orgasmeja? Johtuuko syy miehestä, naisesta itsestään vai yleisesti siitä tilanteesta? Välillä orgasmin saaminen ei ole todellakaan helppoa ja sen todistaa useat rohkeiden naisten kertomat tarinat.
Voit lukea naisten rehelliset syyt orgasmien feikkaamiseen alapuolelta.
”Feikkasin muutaman kerran kun olin nuorempi sen vuoksi, että todella huono seksi olisi loppunut ilman kenenkään tunteiden loukkaamista.”
”Feikkasin muutaman kerran lukioaikaisen poikaystäväni kanssa. Tylsistyin niin pahasti, että aloin tekemään kauppalistaa päässäni seksin aikana. Hänen egonsa oli niin hauras, joten halusin vain seksin loppuvan – koska se koko juttu oli jo ohitse minun mielestäni.”
”Yhden kerran. Minulla ei ollut hauskaa. Joku voisi kysyä, että miksi et vain kertonut hänelle. Ehkä silloin hän olisi voinut parantaa suoritustaan. Mutta hän teki asioita niin paljon väärin, että mistään sanomistani tuskin olisi ollut mitään hyötyä. Ja koska tiedän, että jotkut naiset käyttävät aikaansa rakastajansa muokkaamiseen, minä en ole sellainen.”
”Kyllä. Harrastin puhelinseksiä hänen kanssaan, ja hänen piti palata takaisin töihin. Siinä kesti hetken, joten tiesin, etten ehtisi saada orgasmia sinä aikana. Pidin kuitenkin hänen reaktiostaan.”
”Eksäni kanssa. Hän loukkaantui aina niin pahasti siitä, jos en saanut orgasmia yhdynnän aikana, vaikka hän tiesi sen, etten voi saada orgasmia niin. Hetki sen jälkeen kun aloin feikkaamaan orgasmeja yhdynnässä, hän lopetti syyllistämisen ja itsesäälissä vellomisen.”
”Kyllä olen feikannut orgasmeja, koska miehet ottavat sen niin henkilökohtaisesti, jos nainen ei saa orgasmia. Vaikka se ei olekaan ainoa merkki siitä, että nainen nauttii.”
”Olen tehnyt niin muutaman kerran, koska vaikka mies oli todella innoissaan, minun kroppani ei tehnyt yhteistyötä. Joskus orgasmin saaminen ei vain ole mahdollista, vaikka kaiken tekisikin oikein.”
”Muutamia kertoja, kauan sitten. Silloin en ollut vielä tajunnut sitä, että olen aseksuaali. Osa minusta kuvitteli, että minussa on jotain pahasti vialla, kun en nauttinut seksistä.”
Lähde: Elite Daily
Lue myös: Miehet kertovat: Näistä asioista tiedän, että nainen feikkaa orgasmin
Lue myös: Koe nautinnollinen ja intensiivinen kohdunkaulan orgasmi – lue 5 kohdan ohje sen saavuttamiseksi
Lue myös: Nainen, koe tajunnanräjäyttäviä orgasmeja: Kokeile a-pisteen stimulointia!