Kuva: Fotolia

Kihlasormuksesi voi paljastaa rakastaako miehesi sinua - ainakin kultasepän mukaan

05.10.2017 18:15 - Katariina Auvinen

Brittiläisen kultasepän mukaan kihlasormus kertoo parisuhteestasi yllättävän paljon.

Brittiläinen kultaseppä, David Law, on sitä mieltä, että miehen antama kihlasormus kertoo siitä, rakastaako miehesi sinua todella. Hän on antanut varoitusmerkit, joiden mukaan parisuhdetta tulisi tarkastella suurennuslasin alla. 

Law kertoo, että esimerkiksi pienet timantit ja persoonalliset sormukset ovat molemmat varoitusmerkkejä, jotka kielivät onnettomasta parisuhteesta. Vaikka kultasepän kommentit voivat monen mielestä olla kyseenalaisia, Law uskoo vahvasti omaan kantaansa. 

Erityisesti pieniä timantteja rakkaalleen ostavat miehet, eivät kultasepän mukaan halua sitoutua rakkaaseensa. 

-Kihlasormus on lupaus elinikäisestä rakkaudesta ja timantin pitäisi olla sen mukainen, Law kommentoi The Sun-julkaisulle. 

Hänen mukaansa myös tylsä ja samea kivi kertoo siitä, että parisuhde ei ole vakaalla pohjalla. Kultasepän mukaan sormus on myös koru, jota halutaan esitellä kaikille. Tärkeintä on myös kiinnittää huomiota siihen, että saajan maku kohtaa korun. 

-Jos pidät erityisesti kultaisista koruista, mutta saat sen sijaan hopeisen sormuksen, kannattaa katsoa parisuhdetta uudelta kantilta, Law laukoo. 

Lue myös: Naisen julkaisema kuva "surkeasta kihlasormuksesta" sai osakseen haukkuryöpyn - kelpaisiko sinulle?

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat