Kuva: Shutterstock

Mussukka, hanipöö tai pupunen - hellittelynimien käyttö vahvistaa parisuhdetta

08.12.2018 08:45 - Senja Rapila

Parisuhteessa kannattaa keksiä suloisia lempinimiä kumppanilleen.

Vaikka monet saattavatkin pitää pariskuntien toisilleen keksimiä lempinimiä ällöttävinä tai liian imelinä, on syytä miettiä asiaa uudelleen. Independent-julkaisu nimittäin uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan lempinimien ja hellittelynimien käyttäminen parisuhteessa vahvistaa romanttista suhdetta.

Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 1000 parisuhteessa elävää henkilöä. Selvisi, että lempinimien käyttö parisuhteessa kasvatti tyytyväisyyden tunnetta suhteessa jopa 16 prosenttia enemmän Yhdysvalloissa, ja Euroopassa 9 prosenttia.

Lempinimien käyttämisen uskotaan kasvattavan intiimiyden tunnetta kumppaneiden välillä. Sen uskotaan myös vahvistavan emotionaalista yhteyttä suhteessa.

- Oikeissa olosuhteissa lempinimet eivät ole vain tapa saada kumppanin huomiota, vaan ne voivat olla merkki siitä, että tunnette olonne tarpeeksi mukavaksi suhteessa kehittääksesenne oman "rakkauden kielen" suhteessanne, tutkimuksen toteuttanut Superdrug Online Doctor kommentoi tutkimustaan.

Lähteet: Independent, Onlinedoctor

Lue myös: Rakkaus vaatii hoitoa - lue 7 pientä asiaa, joilla parannat parisuhdetta huomattavasti

Lue myös: Suomalaisten oudoimmat iskurepliikit koottiin yhteen: "Haluatko maistaa kesäkurpitsaani?"

Lue myös: Yksinkertainen muutos voi tehdä pareista onnellisempia - "Luo positiivisen ilmapiirin"

Kilpailut

Uusimmat