Kuva: Shutterstock

Rakkaus vaatii hoitoa - lue 7 pientä asiaa, joilla parannat parisuhdetta huomattavasti

18.10.2018 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Toisen puolesta kannattaa tehdä pieniä asioita, jotta kumppani tuntee itsensä halutuksi.

Parisuhteessa arki voi joskus muuttua suorittamiseksi ja toisen läsnäolo onkin yhtäkkiä normaali asia, jota ei muista huoltaa. Rakkaus vaatii kuitenkin tekoja ja sanoja, jotta se ei kuivu kasaan, ja että tunteet roihuvat jatkossakin.

Huffington Post -sivusto on jakanut seitsemän helppoa pientä neuvoja, joita jokainen voi tehdä parantaakseen parisuhdetta. Sivuston mukaan esimerkiksi kiitoksen sanominen voi olla iso askel pitkään parisuhteeseen ja se onkin niitä asioita, jotka monesti unohtuvat. On hyvä muistaa myös antaa läheisyyttä esimerkiksi halein, suukoin tai vaikka hieromalla.

Katso kaikki 7 vinkkiä alta.

1. Nuku hyvin

Kun nukut hyvin, et ole ärsyyntynyt ja jaksat ymmärtää toista paremmin.

2. Tee toisen puolesta pieniä asioita

Siivoa toisen jäljet, pese tämän pyykkejä tai osta tarvittaessa vaikka suklaata. Pienet yllätykset ja arjen avut ovat iso asia kumppanille.

3. Anna kohteliaisuuksia

Muista kehua toista kaikessa: Tekikö hän jotain oikein? Näyttävätkö hänen hiuksensa kauniilta? Ovatko vaatteet kenties hyvin istuvat? Pienetkin kehut antavat rakkaallesi hyvän mielen.

4. Muista läheisyys

Anna pusuja ja halauksia. Silitä hiuksia tai anna hierontaa. Läheisyys on tärkeää, jotta vetovoima säilyy.

5. Muista pyytää anteeksi

Mokasitko jotain? Muista olla pahoillasi ja sanoa se ääneen. Kukaan ei pysty lukemaan ajatuksia, joten ikävät tilanteet saatavat vaikuttaa pitkään, ellei niistä muista puhua.

6. Keskustelkaa tarpeista

Se, mitä toinen haluaa, ei pakolla ole sinulle tärkeää. Muistakaa tehdä asioita, joista molemmat nauttivat sekä ymmärtäkää toistenne intohimoja.

7. Järjestäkää aikaa pidemmille keskusteluille

Arjessa ei aina ehdi vaihtaa toisen kanssa syvällisiä ajatuksia. Muistakaa ottaa aikaa pidemmille keskusteluille, jotta tiedätte, miten toinen oikeasti voi.

Lue myös: Unohda elokuvat ja kahvilat - lue 7 erikoista treffi-ideaa, joita et ehkä ole ajatellut tekeväsi

Lue myös: Miehet kertovat, miksi he ovat pettäneet kumppaniaan - "Ajattelin penikselläni"

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat