Kuva: Shutterstock

"Harrastamme seksiä joka päivä" - avioliitossa olevat kertovat seksielämästään

18.12.2018 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Vastausten perusteella määrät vaihtelevat suhteissa paljon.

Seksin määrä suhteissa on aina ollut kiinnostava puheenaihe. Selvää kuitenkin on, että eri ihmiset haluavat sitä eri määriä ja kaikille päivittäinen seksi ei edes ole toiveena.

Cosmopolitan päätti koota yhteen avioliitossa olevien ihmisten tarinoita siitä, miten usein heillä harrastetaan seksiä. Vastausten perusteella hajonta on todella suurta, ja se kannattaa muistaa myös omassa suhteessa.

Muutamia vastauksia pääset katsomaan alta.

"Harrastamme seksiä vähintään kerran viikonlopun aikana. Viikolla noin kaksi kertaa, riippuen siitä, kuinka väsyneitä olemme."

"Meillä on kolme lasta ja siitä huolimatta harrastamme seksiä joka päivä. Toisinaan saattaa käydä niin, että väli venyy muutamaan päivään, mutta ei koskaan sen pidemmälle."

"Olemme olleet naimisissa viisi vuotta. Edelleen harrastamme seksiä noin neljä kertaa viikossa. Kaikkiaan yhteistä taivalta on takana kahdeksan vuoden ajan."

"Olemme olleet naimisissa vuoden ja harrastamme seksiä noin kerran pari kuukaudessa."

"Meidän suhteessamme määrä on vähentynyt vuosi vuodelta. Alussa joka päivä, nykyään ehkä kerran kuukaudessa. Yhdessä olemme olleet kuusi vuotta."

"Olemme olleet kuusi vuotta naimisissa ja odotamme parhaillaan kolmatta lastamme. Pyrimme harrastamaan seksiä kolme kertaa viikossa."

"Me harrastamme seksiä noin kerran viikossa. Naimisissa olemme nyt olleet viitisen vuotta."

"Raskaudet ja lasten syntymä ovat pilanneet meidän seksielämämme. Nykyään harrastamme seksiä vain muutaman kerran vuodessa."

"Olemme olleet yhdessä 13 vuotta. Seksiä olemme aina harrastaneet paljon, nykyäänkin vähintään kerran päivässä."

"Keskimäärin seksiä harrastetaan noin kerran kaksi kuukaudessa."

"Seksin määrä vaihtelee suuresti. Joskus hyvinkin usein, joskus tauko taas pitenee huomaamatta."

"Meillä seksiä harrastetaan lähes joka päivä ja yleensä viikonloppuisin jopa kaksi kertaa päivässä."

Lue myös: "Ryhmäseksi pelasti liittomme" - pariskunta avoimena käyttämästään terapiamuodosta

Lue myös: Seksiasennot, joissa nainen saa varmimmin orgasmin - yllättääkö ykkönen?

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat