Kuva: AOP

Monella suomalaisnaisella on varasuunnitelma eron hetkelle - 'Potentiaalinen mies oltava hollilla"

04.04.2019 18:01 - Henna Koste

Radio Novan lähetykseen tulvi viestejä aiheesta. Moni kokee, että parisuhteessa olevalla kannattaa olla myös toinen varavaihto.

Moni vannoo parisuhteessa ikuista rakkautta kumppanilleen, eikä muita vaihtoehtoja tarvitse enää miettiä. Näin ainakin luulisi. Radio Novan kuulija Pekka otti yhteyttä Iltapäivän Anssiin ja Niinaan ja kertoi erikoisesta keskustelustaan.  Hän oli päätynyt työpaikan kahvihuoneessa naimisissa olevien naisten keskusteluun, jonka aiheena olivat daamien varasuunnitelmat.

”Eli jos avioliitto syystä tai toisesta karahtaa kiville, niin takataskussa on ainakin varamies A valmiiksi mietittyinä. Jokaisella näillä naispuolisella työkaverilla oli olemassa tällainen suhde ja loppukaneettina totesivat vain, että niinhän se on kuule Pekka vaimollasikin. En ole tietenkään asiaa nostanut esille vaimoni kanssa, koska sieltä tulisi tietenkin kielteinen vastaus. Mutta asia jäi minua siinä määrin vaivaamaan, että päätin lähestyä teitä ja kysyä mielipidettänne asiaan. Kuinka yleisiä tällaiset varasuunnitelmat ovat puolisoiden keskuudessa ja kannattaako asia nostaa esille vaimoni kanssa ja miten?”, Pekka kirjoitti.

Anssi ja Niina keskustelivat asiasta lähetyksessä ja totesivat, että heillä ei moisia varasuunnitelmia ole. Mielipiteet jakaantuivat vahvasti kuulijoiden kesken.

”Varasuunnitelma PITÄISI olla jokaisella - itse todistin lähipiirissä lähes 40 v avioliittovuoden surullista tragediaa kun mies ilmoitti löytäneensä elämänsä naisen ja nyt on AIVAN hukassa ja sekoittaa koko perheen elämän lapsia myöten. Eläkeiässä molemmat - miten se jätettävä osapuoli osaa aloittaa uutta elämää kun kaikki on kaaoksessa... ja kaikki perustunut miehen suunnitelmiin ja tahtotilaan. Järkyttävä seurata vierestä kun mies etsii itseään - hiukan liian myöhään vain ja toisen kustannuksella kaiken lisäksi. Varattuihin kajoavat - miettikääpä muutaman kerran mitä teette ja onko kaiken surun arvosta. Toivottavasti juuri te olette kuulolla. ”

”Varasuunnitelma toisesta miehestä on tosijuttu ja hyvä tai potentiaalinen mies pitää olla jo "hollilla. Eli ollaan yhteydessä silloin tällöin ja mies on semmoinen, johon ottaisin heti yhteyttä jos ero tulis. Mitään sen vakavempaa en voisi nyt ajatella koska vakavassa suhteessa mutta ehkä sinkkuna voisi.”

”Tarvitseeko varasuunnitelman tarkoittaa aina sitä, että pitää olla jonkun kanssa? Onhan se ihan realismia tajuta, ettei suhde välttämättä loppuikää kestä, mutta pärjää sitä yksinkin.”

”Jos mieheni lähtee, on varasuunnitelmana elää loppuelämä yksin lapsen kanssa. Eka avioliittoni kaatui siihen, että mies jäi kiinni suhteesta. Avoliittoon päättyi, kun mies alkoholisoitui. Jos ei kolmas suhde kestä hautaan, niin neljänteen suhteeseen minua ei enää saa.”

”Nykyisessä liitossani ei ole varasuunnitelmaa eikä toivottavasti puolisollanikaan mutta nuorempana sovin yhden hyvän miespuolisen ystäväni kanssa että mikäli molemmat ovat nelikymppisinä edelleen sinkkuja niin mennään kimppaan. Täytän vuoden päästä 40 ja kumpikin on parisuhteessa.”

"Tyhmää on, jos varasuunnitelmaa ei ole. Voihan puoliso esimerkiksi menehtyä äkillisesti. Jokaisen olisi hyvä miettiä, entä jos? Se on realismia, eikä ole sitten niin tyhjän päällä, jos puolison menettää syystä tai toisesta"

Moni on todennut, että ei suhde voi toimia, jos on ovi koko ajan raollaan toisaalle. Mitä mieltä sinä olet?

Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Parisuhdeterapeutti varoittaa: Törkein asia, jonka voit sanoa kumppanillesi pettämisen jälkeen

Kilpailut

Uusimmat