Kuva: Shutterstock

Voiko seksielämän aikatauluttaminen todella toimia? Naiset vastaavat

26.05.2019 18:15 - Emmi Moilanen

Joskus seksin harrastamattomuus johtuu hektisestä elämäntilanteesta ja siitä, ettei petipuuhille tunnu yksinkertaisesti riittävän aikaa.

Uutisoimme aiemmin tilanteista, jolloin seksin harrastamisesta tulisi kieltäytyä. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Joskus seksin harrastamattomuus johtuu kuitenkin hektisestä elämäntilanteesta ja siitä, ettei petipuuhille vain tunnu riittävän aikaa. Tässä tilanteessa yleensä suositellaan seksin harrastamisen aikatauluttamista, vaikka spontaaniudelle ei jää enää niin paljon tilaa.

Bustle-sivusto kysyi naisilta, voiko aikataulutettu seksielämä todella toimia? Pääset lukemaan suomennetut vastaukset alta.

"Emme aikatauluta, vaan olemme suunnitelmallisia"

”En ajattele, että aikataulutamme seksin, vaan ennemminkin suunnittelemme asiaa etukäteen. Jos mieheni on työmatkalla pidempään kuin parin päivän ajan, suunnittelemme seksin harrastamista lähtöä edeltävälle illalle. Ellei mitään katastrofia satu lastemme takia, varmistamme, että suunnitelma myös pitää.

Jos hoksaamme, ettei peitto ole heilunut pariin viikkoon, pohdimme asiaa jälleen hyvissä ajoin etukäteen. Suunnittelemme seksin harrastamisen lähitulevaisuuteen, vaikka se tarkoittaisi hotellihuoneen varaamista ja poikiemme jättämistä hoitoon.” Jennifer, 39

"Kyseessä ei ole säännöllinen lukujärjestys"

”Minä ja kumppani aikataulutamme seksiämme kaiken aikaa. Olemme paljon töissä, joten joskus aikataulutus vain on tarpeen. Kyseessä ei ole säännöllinen lukujärjestys, mutta esimerkiksi tänä aamuna halusimme harrastaa seksiä. Olimme tosin liian väsyneitä ryhtyäksemme puuhiin, joten päätimme jo etukäteen hoitaa hommat illalla. Käytämme tätä myös esileikkinä, kun tiedämme mitä teemme illalla, kerromme näitä asioita myös toisillemme päivän mittaan ääneen.” Alicia, 21

"Jännitystä ei ole enää jäljellä"

”Emme merkkaa seksiä kalenteriin, mutta kyllä puhumme aina sen harrastamisesta ja milloin olisi hyvä tilaisuus. Kuten, ”petipuuhia ehkä tänään?” vaikka se on täysin vastakohta alkuhuuman spontaanille seksille. Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta ja nautimme toisistamme, joten yllätyksellisyyttä ei ole jäljellä. Hyvä puoli on se, että voimme aina kertoa toisillemme mitä haluamme nyt tai sitten vähän myöhemmin.” Lyndsay, 41

"Pyrimme kahteen kertaan viikossa"

”En koskaan ajatellut, että olisin joskus se tyyppi, joka merkkaa seksin harrastamisen kalenteriin. Mutta tässä sitä ollaan. Teemme kumppanini kanssa paljon todella töitä ja meillä on myös taaperoikäinen lapsi, joka vielä vaikeuttaa hommiin ryhtymistä. Asialle siis piti tehdä jotain, vaikka emme pidä tarkkaa kirjaa asiasta. Pyrimme kahteen kertaan viikossa, mutta ehkä yhdeksän kertaa kymmenestä pääsemme vain kerta viikkoon.” Kay, 37

Lue myös: Pariskunnan seksielämä pelastui yksinkertaisella muutoksella: "Tapa on tullut jäädäkseen"

Lue myös: Seksi ei kiinnosta nuoria samoin kuin ennen - yksi syy ylitse muiden

Lue myös: Seksi ensimmäisillä treffeillä kannattaa - asiantuntijat kertovat miksi

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat