Kuva: Shutterstock

Pariskunnan seksielämä pelastui yksinkertaisella muutoksella: "Tapa on tullut jäädäkseen"

12.03.2019 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Aluksi haaste oli vain 30 päivän mittainen.

Siobhan Wend-niminen nainen jakoi mediassa yksinkertaisen neuvon siihen, kuinka pariskunnan seksielämä saadaan pelastettua, jos läheisyydelle ei tunnu olevan aikaa.

Wend ja hänen miehensä saivat lapsen sekä molemmilla on aikaa vievät urat. Yhteinen aika jäi yhä vähemmälle ja vähemmälle ja arjen pyörittämien söi energiat.

Lopulta Wend tajusi, että vähäiseksi jäänyt vapaa-aika vietettiin puhelimien edessä, ja päätti tehdä yksinkertaisen ratkaisun. Hän sanoi miehellensä, että puhelimet jäävät makuuhuoneen ulkopuolelle, ja osti perinteisen herätyskellon, jotta herätystä ei tarvitsisi asettaa matkapuhelimesta. Myöskään puhelimia, tietokoneita eikä tabletteja käytettäisi enää iltakuuden jälkeen.

Tämä toimi. Wend sanoi, että he saivat menetetyt tuntinsa takaisin ja pariskunta lähentyi jälleen.

- Iltaisin oli aikaa olla jälleen yhdessä. Harrastimme seksiä paljon enemmän, Wend kertoo.

Aluksi haaste oli vain 30 päivän mittainen, mutta Wend sanoo, että kyseinen asia on tullut jäädäkseen.

- Seksin ja paremman parisuhteen lisäksi olemme nukkuneet paremmin ja meillä on ollut paljon enemmän energiaa tehdä asioita.

Joskus pienet asiat voivat muuttaa paljon.

Lue myös: Seksigurun neuvot kiihkeämpään seksielämään - ota haltuun jo tänään

Lue myös: Seksielämä voi kertoa parisuhteen piilevistä ongelmista – paljastavat merkit listattiin

Lue myös: Unohda seksi - 10 yllättävää ja yleistä tunnelmantappajaa listattiin

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat