Kuva: Shutterstock

Miehen karu tarina tyttöystävän vanhempien tapaamisesta: Tajusi harrastaneensa seksiä äidin kanssa

03.06.2019 19:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Aina ei ensimmäinen tapaaminen appivanhempien kanssa mene ihan täydellisesti.

Eräs nuori mies kertoo Reddit-palvelussa tarinan siitä, kuinka hän tapasi ensimmäistä kertaa tyttöystävänsä vanhemmat. Usein kyseinen tilanne on jännittävä, jopa kiusallinen, mutta tämän nuorukaisen kohdalla kiusallisuudelle oli kuitenkin järjettömän hämmentävä syy.

Miehen kertoman mukaan hän tajusi appivanhemmat nähdessään, että on harrastanut seksiä naisen äidin kanssa.

21-vuotiaan nuorukaisen mukaan he tapasivat paikallisessa rock-baarissa. He juttelivat ja vaihtoivat myös puhelinnumeroita.

"Tajusin heti, että hän on vanhempi kuin kukaan kenen kanssa olin aiemmin harrastanut seksiä. Hän näytti kuitenkin erittäin hyvältä, joten ajattelin, että hänen kanssaan saatan oppia jotain uutta ja annoin mennä."

Miehen mukaan he eivät yhden yön lemmenleikkien jälkeen enää tavanneet toisiaan. Aika kuitenkin kului ja toi mukanaan melkoisen yllätyksen.

Mies siis meni tapaamaan 19-vuotiaan tyttöystävänsä perhettä ja koko todellisen yllätyksen.

"Tajusin kaiken sillä sekunnilla, kun pysähdyimme hänen kotitalonsa eteen. Se oli se sama talo, jossa olin viettänyt yön hänen äitinsä kanssa. Minun oli pakko kertoa hänelle totuus. Ymmärrettävästi hän oli asiasta todella järkyttynyt. Onneksi hän ei kuitenkaan hyökännyt minua vastaan.

Päätimme, että emme enää voi tapailla. se on sääli, sillä todella pidin hänestä. Tällaisia tunteita koen harvoin, hän kertoo.

Kirjoitus sai aikaan monenlaisia tunteita, mutta monen mielestä nuorukainen teki aivan oikein, kun kertoi asiasta.

"Todella rohkea veto kertoa. Vaikutat tyypiltä, jonka tuleva puoliso saa olla onnekas siitä, että saa sinunlaisesi miehen," eräs muun muassa kirjoittaa.

Lue myös: Kärsitkö ulkonäköpaineista seksin aikana? 3 tehokasta keinoa avuksi orgasmiin

Lue myös: "Miehet eivät ole luonnostaan yksiavioisia" - lue seitsemän seksimyyttiä, jotka eivät pidä paikkansa

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat