Kuva: Shutterstock

'Kateuteni tuhosi suhteen' – Ihmiset muistelevat eroa, joka tekee kipeää yhä vuosienkin jälkeen

23.07.2019 20:15 - Emmi Moilanen

Myös esimerkiksi petetyksi tuleminen jää painamaan mieltä vuosikausien ajaksi.

Vaikka parisuhde olisi päättynyt jo vuosia sitten, ero voi yhä aika ajoin kummitella mielessä ja entinen seurustelukumppani voi nostaa yhä voimakkaita tunteita pintaan. Elite Daily -sivusto kokosi yhteen ihmisten kokemuksia kipeimmästä erosta, joka yhä kalvaa heidän mieltään.

Suhde joutui materiaaliksi kirjaan

”Ero jäi kummittelemaan mieleen, sillä eksäni on runoilija ja eromme jälkeen hän käytti suhdettamme kirjojensa materiaalina.” Laura, 29

Pettymykset, kun kyseessä ei ollutkaan orastava parisuhde

”Lasketaanko kaksi henkistä eroa kahden eri ihmisen kanssa, jotka eivät edes tienneet, että mielestämme välillämme oli jokin juttu? Koska nämä kalvavat mieltäni yhä tänäkin päivänä. Olinko hölmö luullessani, että kynttiläillallinen ja miehen tarjoama elokuva tarkoittaisi jotakin muuta kuin pelkkää ystävyyttä?” Maggie, 27

Eksän hurja teko kalvaa mieltä

”Minulla on eksä, joka yritti töytäistä minua autollaan.” Carly, 24

Kumppanilla oli myös muita

”Nainen oli naimisissa, mutta he olivat polyamorisessa suhteessa. Luulin, että pystyisin elämään asian kanssa mutta vietettyäni useita päiviä hänen kanssaan tuntui kuin asuisimme yhdessä. Hän kuitenkin aina palasi aviomiehensä luo. Kateuteni ja epävarmuuteni tuhosi suhteemme.” Steven, 39

Valehtelu suhteen päättyessä

”Mies käytti isänsä kuoleman vuosipäivää tekosyynä suhteemme päättämiseen. Hän ei voinut kertoa syyksi esimerkiksi sitä, että oli palannut yhteen entisen tyttöystävänsä kanssa.” Mary, 30

Nuoruuden rakkaustarina sai kurjan lopun

”Tapailin kouluaikoina tyyppiä, jonka kanssa erosin hänen petettyään ja kadottuaan kuin maan alle. Emme olleet puhuneet muutamaan viikkoon mitään, mutta valmistujaisiltana kysyin, että miten hänellä menee. Hän kertoi olleensa entisen seurustelukumppaninsa kanssa, kärsivänsä seksiriippuvuudesta ja että hän ei enää missään nimessä haluaisi olla kanssani. Tämä kaikki tapahtui vain hieman ennen kuin isäni joutui pitkäksi ajaksi sairaalaan.

Itseasiassa näin miehen muutama kuukausi sitten baarissa ja hän kysyi, miksi oikein vihaan häntä. Jatkoin vain matkaani.” Hannah, 22

Lue myös: Vaikuttaako ero sinuun yhä enemmän kuin ajatteletkaan? 5 hälytysmerkkiä

Lue myös: Naiset muokkasivat itsensä "täydellisiksi" - paljon puhuva video kerää kiitosta, katso

Lue myös: Mies pöyristyi tyttöystävänsä suihkutottumuksesta ja etsi apua: "Onko tämä hyväksyttävää?"

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat