Kuva: Shutterstock

Tuntuuko arki harmaalta alkuhuuman jälkeen? 7 keinoa parisuhteen piristämiseen

04.06.2020 21:15 - Emmi Moilanen

Jo pienet ja arkiset eleet voivat lujittaa parisuhdetta nopeasti.

Seurustelun alussa alkuhuuma valtaa mielen ja kumppanukset tuntuvat katselevan maailmaa kuin vaaleanpunaisten lasien läpi. Ennen pitkää tunteet tasaantuvat ja suhde arkipäiväistyy. Tässä vaiheessa voikin tuntua siltä, että jännityksen kipinä on kadonnut ja arjen rutiinit sekä velvollisuudet vievät suurimman osan ajastanne.

Suhteen alkuvaiheita on myöhemmin hauska muistella yhdessä ja esimerkiksi ensitreffien uudelleen luominen voi tuoda kaivattua kipinää parisuhteeseen. Voit lukea vinkit parisuhdearjen elävöittämiseen alta.

7 keinoa arjen piristämiseen:

1. Ottakaa tavaksi antaa toisillenne säännöllisesti kymmenen minuutin hieronta ennen nukkumaanmenoa.

2. Muistakaa toisianne viesteillä päivän mittaan, kun vietätte aikaa erillänne. Pieni ele kertoo konkreettisesti sen, että olette toistenne ajatuksissa usein.

3. Ottakaa arkisin työpäivän jälkeen 20 minuuttia yhteistä aikaa rentoutuen ja keskustellen. Aina vain parempi, jos voitte pitää keskustelunaiheet arkisten velvollisuuksien ulkopuolella.

4. Muistelkaa yhdessä ensimmäisiä treffejänne tai sitä, kun tapasitte toisenne ensimmäistä kertaa. Tavalliseen treffi-iltaan tuo ripauksen jännitystä ensitreffien lavastaminen uudelleen.

5. Myös seksielämää voi piristää se, että luotte ensimmäisen yhteisen yön tunnelman uudelleen.

6. Kokeilkaa harjoitetta, jonka on tarkoitus vahvistaa henkistä yhteyttä välillänne. Tuijottakaa toisianne tiivisti neljän minuutin ajan silmiin, ja tämän jälkeen keskustelkaa hetken aiheuttamista tuntemuksista.

7. Alkakaa kertoa päivän päätteeksi asiat, joista olette olleet erityisen kiitollisia toisillenne juuri silloin.

Lue myös: Haluatko parisuhteestasi intiimimmän? 10 vinkkiä, joilla lisäät seksikkyyttä ja kemiaa suhteeseesi

Lue myös: 5 helppoa keinoa tulla onnellisemmaksi

Lue myös: Onko kumppani myös paras ystäväsi? Katso paljastavat piirteet

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat