Kuva: Shutterstock

Seksileikkejä tai kenties kulttuuri-ilta? Katso treffi-ideat pimeneviin päiviin

13.10.2022 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Treffailusta voi nauttia täysin rinnoin syksyiltojen tai talvipäivien tunnelmissa.

Syysillat pimenevät ja talvikin tekee jo tuloaan. Kuitenkin useat kaipaavat treffailua myös viileän ajanjakson aikana ja siksi onkin hyvä miettiä, mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä.

Cosmopolitan-julkaisu on ehdottanut erilaisia tapoja viettää kahdenkeskistä aikaa. Ehkäpä teille sopisi esimerkiksi kylpyläreissu tai seksileikki-ilta?

Voit lukea erilaisia treffivinkkejä alta.

Kulttuuri-ilta

Ulkona oleminen kylmenevässä säässä ei ole kaikkien mieleen, joten onneksi on olemassa paljon sisäaktiviteettia. Nauttikaa teatteriesityksistä, elokuvateatterin tarjonnasta tai esimerkiksi museoista ja taidegallerioista.

Päiväreissu kylpylään

Rentoutuminen kylpylässä auttaa rentoutumaan arjen kiireiden keskellä. Miksi et siis kutsuisi deittiäsi tai kumppaniasi nautinnolliselle päiväretkelle kylpylään oikealle hemmottelulomalle?

Koko päivä sängyssä

Tarvitseeko aina lähteä kotia kauemmaksi? Jääkää sänkyyn, tilatkaa ruokaa, katsokaa sarjoja tai elokuvia koko päivä ja nauttikaa toistenne seurasta sylikkäin. Myös ehkä pullo kuohuvaa voi tuoda lisää romantiikkaa laiskottelupäivään.

Luokaa herkkuja

Miten olisi yhteinen hetki keittiössä? Leipokaa esimerkiksi erilaisia herkkuja, joita ette ole ennen maistaneet. Kokeilkaa uusia reseptejä ja koristelkaa söpöt kaakaojuomat toisillenne.

Aktiivipäivä

Jos kaipaatte liikettä elämään, voitte esimerkiksi käydä päiväpatikoimassa luonnonpuistossa ja nauttia eräruoasta. Pakkasten ja lumentulon jälkeen voitte hiihtää tai luistella yhdessä. Sisätiloista löytyy myös kaikkea mukavaa toimintaa, kuten seinäkiipeilyä tai keilausta.

Seksileikki-ilta

Ehkäpä kaipaattekin vipinää makuuhuoneeseen? Kokeilkaa erilaisia seksileikkejä- ja leluja ja nauttikaa viettelyksen voimasta. Ehkä myös roolileikit voisivat sopia teille?

Lue myös: Uusi trendi kääntää deittailumaailman ylösalaisin - oletko jo kokeillut?

Lue myös: Miksi sopiva kumppani ei löydy? Saatat sortua 4 yleiseen mokaan

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat